torstai 15. tammikuuta 2015

No ny o nastaa!

Vihdoin!! Kävin siis ostamassa itselleni nastapohjat kenkiin. Siellä minä istuin kaupassa mummojen kanssa rivissa ja sovitin sopivia nastapohjallisia. Hiukan nauratti, kun ne mummot kehuivat minua fiksuksi nuoreksi, kun ostan nastat. Todettiin yhdessä, että nastojen kauppa taitaa näillä pääkallokeleillä käydä hyvin ja marssittiin kassalle. Terkkuja vaan noille supersöpöille vanhoille rouville. Nyt pysytään pystyssä.



Vaikka tänään keli olikin jo plussan puolella, niin otin nastat käyttöön aamulenkillä koiran kanssa sekä työmatka kävelyyn. Ja olihan niille käyttöäkin, koska osittain kävelytiet täällä näyttivät tältä:



Irtonastapohjat tuntuvat ihan ok ratkaisulta. Kävellessä pystyi ainakin luottamaan niihin. Pohjat pysyivät hyvin kiinni kengässä. Juoksussa en ole vielä nastoja testannut, mutta jos tuo loska tuosta jäätyy, niin ne tulevat myös juoksukäyttöön. Ihan kauhea loskakeli muuten. Mun kaikilla oppilailla oli tänään vaatteet ja kengät märkinä ja luokka näytti oikealta pyykkituvalta, kun vaatteet kuivuivat siellä oppituntien aikana.

Kiva, kun on taas viikonloppu. Mä olen aloittanut viikonloppuni perinteisillä perjantaipäikkäreillä. Nyt olen tästä suuntaamassa juoksemaan. Huomenna olisi tarkoitus juosta pidempi lenkki ja sunnuntaina luistellaan aluemestaruudesta. Viikon päästä mulla on muuten taas juoksutapahtuma, kun mennään työkalujen kanssa Manic Runiin hassuttelemaan. Kivaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Oon itekin miettinyt noiden irtonastojen ostoa kun en millään haluis enää tänä talvena sijoittaa nastalenkkareihin! Ootan innolla jotain raporttia siitä, miten toimivat juoksulenkillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en myöskään halunnut sijoittaa nastakenkiin, koska niiden käyttö on aika rajallinen. Tämä oli halvempi vaihtoehto. Eilen olisi pitkikselle sittenkin tarvinnut nastoja. Eiköhän ne ensi viikolla pääse juoksutestiinkin.

      Poista