Paavo Nurmi Marathon

Eilen juoksin elämäni ekan Paavon ja yhdeksännen puolimaratonini. Hieno päivä ja kiva tapahtuma. Ennätys parani jälleen. Tässä raporttia matkasta:

Saavuin kisa-alueelle noin klo 11 ja vein tavarat säilytykseen. Törmäsin Kristaan ja Piaan, jotka molemmat juoksivat ekan maratoninsa sekä Mariin, joka oli myös tulossa puolikkaalle. Heidän jännityksensä oli käsin kosketeltavaa ja se tarttui myös minuun. Jutun taso oli levotonta :) Klo 12 lähdin lämmittelemään ja näin maratonkoulun Annukan. Annukan kanssa käytiin vessassa ja sovittiin, että lähdetään juoksemaan yhdessä siten, että minä pidän vauhtia ja Annukka peesaa. Oma tavoitteeni oli juosta alle 1.55,00.

Etsiydyimme lähtöalueelle noin kymmenen minuuttia ennen lähtöä. Tunnelma lähdössä oli omaan makuuni hiukan liian tiivis, sillä varsinaisia tavoiteaikakarsinoita ei ollut. Ensimmäiset pari kilsaa meni ryysiksessä. Lähdin aivan liian kovaa ja vaikka kuinka yritin hidastaa, niin massa vei mukanaan. Viiden kilsan kohdalla mittarini näytti matkaksi 5,2km, joten oli poukkoillut aika paljon. Pakko hidastaa vauhtia!

Ruissalon sillan jälkeen Annukka jäi juoksemaan omaa tahtiaan ja minä jatkoin omaani. Mittari näytti vauhdiksi noin 5,22/km ja siinä yritin sen pitää. Alun kova vauhti alkoi kostautua toisella kympillä ja vauhti hiipui. Geelejä otin kaksi ja niistä oli apua. Jalat tuntuivat painavilta. 10km kohdalla näin kääntöpaikan jälkeen Kristan ja maratonkoulun juoksijoita, joille huutelin tsemppejä. Siinä vaiheessa fiilis oli korkealla!

Jokirannassa ajattelin jo melkein olevani perillä. No, en ollut! Tällä kertaa raskaimmat kilsat olivat kolme viimeistä, enkä jaksanut edes kunnon loppukiriä ottaa. Maalisuoralla työkaverini kannusti vielä kovaäänisesti ja kyllä se vaan niin on, että kannustuksesta saa lisää voimaa. Maalissa kello pysähtyi aikaan 1.53,22, joka on oma enkkani ja johon olen erittäin tyytyväinen. Lysähdin istumaan hetkeksi. Juoksu oli eilen raskasta, mutta siitä huolimatta niin pahuksen siistiä! Tapahtumat ovat kyllä niin mun juttu. Jokirannassa pikkupoika huusi mulle, että ei kannata enää yrittää, et sä voi enää voittaa. Huusin takaisin, että voitanpa, itseni! Ja näin tein taas tänään!

Maalissa näin myös Annukan, joka saapui hiukan mun jälkeen maaliin ja teki myös ennätyksensä. Valmentajaltamme sain onnittelut livenä ja hän oli myös tyytyväinen suoritukseeni. Mitali oli hieno ja ruokahuollosta sai Tupla-suklaan, joka maistui niin hyvältä. Käväisin suihkussa ja lähdin juhlimaan ystäväni polttareita. Ilta meni osaltani melko rauhallisesti juoksuhurmoksessa. Ihan käsittämätöntä, että kolmessa viikossa sain yli minuutin ajastani pois. Oon niin tyytyväinen itseeni ja omaan kehitykseeni. I <3 running! Superonnittelut myös juoksukamulleni Kristalle ekasta maratonista. 

Uudet tossut ja uusi kuontalo

Mun ihanat, pinkit Adidaksen adios boostini päästivät pikkuvarpaani kurkkailemaan ulkoilmaa jokunen aika sitten. Tuli niillä juostua sen jälkeen vielä monta viikkoa, mutta tiistaina reikä suureni entisestään. 

Ajelin juoksukoulusta suoraan urheilukauppaan, jossa oli sopivasti ale käynnissä. Mietin pienen hetken mallin vaihtoa adioksista ultra boosteihin. Totesin kuitenkin, että mitä sitä hyväksi havaittua muuttamaan. Joten sekä talli että malli ovat samoja. Väri sentään vaihtui. Toivotaan meille onnellisia ki(l)soja yhdessä. Paavolle starttaamme yhdessä ja näillä näkymin myös elokuun maralle.

Viime viikolla hain myös mun uudet rillit. Mulla on ollut lukulasit 15-vuotiaasta asti. Lähinäkö on mennyt huonompaan koko ajan ja nyt myös kaukonäkö oli heikentynyt. Sain kuitenkin armonaikaa vielä pari vuotta. Ehkä kolmekymppisenä olen valmis kokoaikaisiin laseihin... 

Eilen taas lyheni ponnari 15 sentillä. On outo olo, kun niskasta puuttuu pitkä liihottaja. Tykkään kyllä välillä pitää lyhyempiäkin tukkaa. Täytyy vaan keksiä uusi juoksikisakampaus vanhan ponnari-letti - yhdistelmän tilalle.

Tänään käytiin Kristan kanssa viimeistelylenkillä Turun linnan ympäristössä. Hölköttiin reilu kuusi kilsaa mukavaa vauhtia ja vaihdettiin kuulumisia.  Mua ei jännitä Paavo vielä yhtään ja jotenkin on taas sellainen olo, että olenko menossa juoksemaan ollenkaan. Luvassa on siis varmaan samanlainen tunne kuin HHM:llä. Olisihan se pieni kisajännitys kuitenkin kiva :)

Ensimmäinen Paavo Nurmi Maraton

Terveisiä Roomasta! Ei tainnut olla ihan optimaalisin palautumisviikko. Mittari kohosi koko viikon yli kolmenkympin hellelukemiin ja jalat olivat turvoksissa. Syötiin pastaa ja pizzaa aivan sairaasti. Se oli niin hyvää! Ja tietysti jäätelöä!! Italialainen jätski on maailman parasta. Mutta loma oli kiva ja hiilaritankkausta tuli harjoiteltua.

Juhannusviikolla palattiin takaisin harjoitusruotuun. Juoksua tuli yhteensä 44 kilometriä ja juostua tuli myös juhannuksena mökillä. Muuten juhannusta vietettiin melko rauhaksiin mökillä paljuillen ja syöden. Juhannuksen kohokohta oli lauantaina, kun kuulimme kummityttömme syntyneen. Pieni juhannusruusumme <3 Itsetehty peittokin valmistui lahjaksi juuri sopivasti.

Ensi lauantaina juoksen taas tapahtumassa. Tällä kertaa vuorossa on elämäni eka Paavo Nurmi maraton. Syystä tai toisesta en ole aiemmin osallistunut tähän hienoon turkulaiseen tapahtumaan, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Paavon osallistuminen kuuluu maratonkouluumme, joten mukana on paljon tuttuja kasvoja. Itse starttaan puolikkaalla. Lähden taas ilman tavoitetta matkaan (tai jos sitä taas alle kahden pääsisi...). Jännä nähdä, miten olen palautunut kisakuntoon HHM:lta.

Paavon myötä myös maratonkoulu vetelee viimeisiään. Luvassa on vielä huomiset treenit ja ensi viikon päättäjäiset. Sitten jatkan harjoittelua "itsenäisesti" maratonia varten. Valmentajamme Pekka Lehtinen on kyllä luvannut auttaa minua kesän läpi. Virtuaalivalmentaja siis jää, vaikka varsinainen koulu loppuukin. Kirjoittelen vielä erillisen postauksen maratonkoulusta ensi viikolla.

Nyt kuitenkin nokka kohti Paavoa ja valmistelevaa viikkoa. Valmistavat treenit suoritan pitkästä aikaa Kristan kanssa, joka juoksee Paavolla ekan maratoninsa. Olen jo nyt kade hänen finisherpaidalleen ;)

HHM - raportti

Kahdeksas puolimaraton taivallettu onnellisesti maaliin! Ja voi juku, kuinka hyvin se kulkikaan. Tässä minun juoksuni Helsinki Half Marathonilla:

Heräsimme tänään kello 4.50, sillä majoituspaikassamme oli sattunut vesivahinko. Lähdimme siis liikkeelle kotoa aamulla kello 5.30 (hyi). En todellakaan ole aikaisten aamujen ystävä ja herääminen lähinnä ärsytti ja kisafiilis oli tipotiessään.

Söin aamupalaa autossa ja voin urheilujuomaa. Vatsassa tuntui oudolta. Helsingissä ei tarvinnut etsiä parkkipaikkaa, sillä juoksijat saivat pysäköidä Finlandia-talon parkkihalliin todella edullisesti. Siitä iso kiitos järjestäjille. Kamat kävin jättämässä kisatoimistoon, josta suuntasin tapaamaan kahta viehättävää leidiä, Juuliaa ja Minniä. Minni oli ystävällisesti hakenut mun juoksunumeron ja kisapaidan edellisenä iltana. Käytiin vessassa ja juteltiin. Etsiydyin omaan lähtöryhmääni verrytellen. Ei jännittänyt... Vieläkään.

Juoksussa oli mukana reilut pari tuhatta juoksijaa, mutta alusta asti pääsi juoksemaan ilman suurempia ruuhkia. Juoksu kulki tänään. Alussa yritin himmailla, koska ajattelin meneväni liian kovaa. Kello näytti 5.32 kilometrivauhtia. Tästä ei selvitä hengissä. Juoksutauko kolkutteli takaraivossa. Yritin hiljentää vauhtia, mutta se tuntui vain kiihtyvän. 3,94 kilometrin kohdalla tuoksui kanelipulla. Se oli ihanaa!

Reitti oli kaunis. Ihailin purjeveneitä ja alkukesän kauniita värejä. Hörppäilin jokaisella juomapisteellä joko urheilujuomaa tai vettä. Yht'äkkiä heräsin siihen, että edessä on 15km kyltti. Juoksu oli mennyt kevyesti eikä seinää ollut vielä näkynyt. Tässähän voi enkka paukkua. 

Reitin ainoa hankalaosuus oli tänään pitkä nousu Mäkelänrinteen hallille ja siitä kerrostaloalueelle. Hyi! Reidet alkoivat hapottaa ja kirosin kaikki maailman ylämäet jorpakkoon. Tässäkö se enkka meni?

Kaksi kilsaa ennen maalia tajusin, että tässähän on enkka tosiaan tulossa ja ehkä jopa 1.55.00 alitus! Voi jösses! Se olisi niin hienoa. Kaksi viimeistä kilsaa olivat pitkiä, mutta nopeita. Juoksin melkein 5.00 kilometrivauhtia. Reitti tuli rantaa pitkin ja siellä oli kannustajia. Maali näkyi edessä, mutta se oli kaukana. Annoin mennä, minkä töppöjaloistani pääsin. Maalisuoralla näin tuttujakin ja siitä sai lisää vauhtia. Maalissa kello pysähtyi uuteen ennätykseen 1.54.45 ja samalla aloitin ekaa kertaa 1.55.00 rajan! Mahtavaa! Jippii!

Keräilin kisaeväät ja mitalin (,joka oli hieno) ja suuntasin suihkuun Töölön urheiluhalliin. Kengistä löytyi tällä kertaa yksi irronnut kynsi ja neljä rakkulaa. Tapahtuma oli mielestäni todella onnistunut. Oma juoksu kulki tänään myös varsin kevyesti. Tämä kahdeksas puolikkaani oli varsin onnistunut! Nyt suuntaan palauttelemaan Honeymoonille Roomaan. Adios!

P.s. Polvi oli melkein kivuton koko juoksun!!

HHM

Lauantaina mulla on jälleen kisat, kun vuorossa on Helsinki Half Marathon. Olen ilmoittautunut tapahtumaan jo hyvän aikaa sitten. Jos olisin tiennyt polvikivuista, en varmasti olisi tapahtumaan lähtenyt, mutta nyt kuitenkin sinne menen. Juoksutaukoa tuli yhteensä yli neljä viikkoa ja olen melko varma, että se näkyy tuloksessani. Mulle kuitenkin jokainen maaliin juostu tapahtuma on voitto, joten mielummin himmaan vauhdissa, jotta polvi kestää maaliin asti. Polvi on nyt ollut jo aika hyvä, mutta 21km on pitkä matka. Jos kipu palaa, niin luulen, että on pakko keskeyttää ekaa kertaa.

Valmistaudun puolikkaalle eri tavalla kuin yleensä. Olen tällä viikolla juossut jo maanantaina ja tiistaina ja tänään käyn myös juoksemassa. Puolikas olkoon tämä viikon pitkis :) Yleensä teen tapahtumaviikoilla kevyemmän treenin, mutta nyt haluan polvelle kilsoja alle. 

Muuten tämä eka lomaviikko on kulunut täällä maalla mökkeillessä. Äitini oli leikkauksessa ja olen täällä heidän kesäasunnossaan hänen hoitajanaan. Tämän viikon lenkeillä olen mm. Nähnyt peuroja enemmän kuin autoja! Tulen huomenna kotiin ja aloitan kisavalmistautumisen lisäksi pakkaamisen, sillä lähdemme Roomaan häämatkalle lauantaina juoksun jälkeen. Lupasin miehelleni, että juoksukengät eivät pääse matkalaukkuun. Matkan jälkeen aloitan taas tiukemman treenin kohti Paavo Nurmen puolikasta ja HCM:ää.

Onko muita HHM:lle tulijoita?