tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kohti seuraavaa haastetta

Paavosta on nyt kulunut hiukan yli viikko. Palautuminen sujui hyvin ja pikkuhiljaa olen aloittamassa seuraavaan haasteeseen harjoittelemista. Tämän vuoden toisen puolikkaan meinaan juosta syyskuun alussa Tampereella Tampereen puolimaraton-tapahtumassa.

Jos haluan parantaa aikaa, olisi juostava alle pari pitkää pitkistä ja tehtävä myös vauhtikestävyystreeniä. Lisäksi haluaisin saada pari imetyksen lopettamisen jälkeen kertynyttä kiloa pois vartalosta. Lihaskuntoa jalkoihin ja keskivartaloon on myös suunnitteilla. Suurin este harjoitteluun on edelleen tuo autotallin ja pihan rakentaminen, joka syö kaiken vapaa-ajan. Toivotaan, että edes hiukan saisin ajasta syyskuussa pois.

Harjoittelumotivaatio on kyllä kohdallaan. Ennen Paavoa voitin juoksujalkaa-blogin arvonnassa (kyllä, arvonnoissa on näköjään mahdollista voittaa!!) Kari Traa-setin, jossa oli juoksupantoja, juoksuhanskat ja juoksusukat sekä ihana urheilukassi. En ole ostanut itselleni pitkään aikaan mitään enkä varsinkaan mitään urheiluvaatteita, joten tämä paketti osui suoraan urheilusuoneen ja toi osaltaan myös motivaatiota. Oonko ainut, joka saa uusista urheiluvaatteista lisää treenimotivaatiota?



Muuten elämä rullaa vauhdilla eteenpäin! Viime viikonloppuna katkaisin napanuoraa fanittamalla Ultra Brata Ruisrockissa. Tällä viikolla vieraillaan Puuhamaassa oman murun ja kummitytön kanssa sekä valmistellaan viikonlopun 1v-synttäreitä. Oikeasti, mun lapsi on pian vuoden! Mitä ihmettä 😁? Ensi viikolla saadaan kotiin odotettuja vieraita, kun tyttäremme Amerikassa asuvat kummit tulevat kylään 😊 Ja jossain välissä olisi tarkoitus karata lenkillekin ja nauttia kesäpäivistä!


lauantai 1. heinäkuuta 2017

Paavo Nurmen puolikas - 10. Puolimaraton

Jalat ovat hiukan kipeät, päässä tuntuu nestehukka vieläkin aavistuksen ja isovarpaissa on hiertymät. Paavo Nurmi maraton on takana ja samalla minun kymmenes puolimaratonini. Fiilikset ovat hiukan ristiriitaiset, mutta ovat kääntymässä positiivisen puolelle. Tässä raporttia ja fiiliksiä mun ekasta puolikkaasta tytön syntymän jälkeen.

Lauantai aamu alkoi kello neljä, kun tyttö alkoi itkemään puhkeavaa hammastaan. Ei ehkä optimaalisin aloitus juoksukisapäivälle. Aamu meni jännittäessä. Jännitys oli kovempaa kuin vielä koskaan ennen puolikasta. Tiesin sen johtuvan epävarmuudesta omaa kuntoa kohtaan. Lisäksi olin ladannut itselleni aika paljon odotuksia tähän kisaan ( en niinkään ajan, vaan enemmän fiiliksen suhteen). Vihdoin kello näytti puolta yhtätoista ja oli aika lähteä kohti tapahtuma-aluetta.

Ensimmäiseksi alueella kävin vessassa (aamun paniikkipissa numero 125!!) ja heti toiseksi treffasin Kristan ja Candy on the run- blogin Karoliinan. Karoliinan kanssa ei oltu ennen törmätty livenä, mutta juttu luisti rennosti heti kättelystä asti. Käytiin yhdessä verrytelemässä ja oli kyllä tosi kivaa, kun oli seuraa. Hiukan ehkä jännityskin hälveni. Mä yleensä vetäydyn omiin oloihin, kun jännittää, mutta nyt juttu luisti niin mukavasti, että aika lensi ja olikin jo aika siirtyä erittäin ruuhkaisaan lähtökarsinaan. Viimeisen viiden minuutin aikana unohdin jopa jännittää ja lähtöpamaus tuli pienenä yllätyksenä. Sitten mentiinkin jo!




Töppöjalat viilettivät turhan lujaa ensimmäiset kilsat, vaikka kuinka yritin niitä muistuttaa keulimisesta. Aurinko porotti liian kuumasti ja huomasin jo neljän kilsan kohdalla, että tätä vauhtia en kykene pitämään loppuun asti. Vaikka monen muiun juoksijan mielestä keli oli hyvä, niin mulle kuumuus oli ahdistavaa. Tätä tilannetta olin etukäteen jännittänytkin. Ekalla juoma-asemalla join liikaa ja oli pakko pysähtyä seuraavaan vessaan nopeasti. Neste ei imeytynyt ihan kunnolla. Otin geelin, mutta hiukan liian myöhään koska kylmä hiki oli päässyt nousemaan. Vauhti alkoi tippua kuuden kilsan jälkeen ja siinä vaiheessa heitin hyvästi kahden tunnin alitukselle ja päätin vain keskittyä maaliviivan ylittämiseen.

Vauhti tippui ja tippui. Jalat tuntuivat hyvältä, mutta olo oli nestehukkainen. Aurinko meni onneksi pilveen 10 kilsan jälkeen, mutta tilalle tuli vastatuuli. Köpöttelin rauhallisesti ja keskityin juoma-asemilla juomaan tarpeeksi. Toisen geelin otin 14 kilometrin kohdalla. 

Ruissalossa mietin, että kyllä on ihmisen kunto huono! Sitten päässä alkoi surrata ajatus kunnon paranemisesta ja siitä, mitä se vaatii. Lisää pitkiä lenkkejä ja vauhtikestävyyttä. Ja lisää lihaskuntoa!! Ja kesäystäväni jäätelön kanssa ei pitäisi ihan joka päivä hengailla. Jahka nyt täältä ekalta puolikkaalta selvitään, niin aloitan näitä suunnitelmia toteuttamaan.



Ja niin sitä selvittiin. Jokirannassa oli kannustajia ja kannustamassa oli myös ne kaksi tärkeintä, joista toinen kylläkin veteli päikkäreitä. Kuulin, kun kuuluttaja huuteli, että vielä on noin puoli minuuttia aikaa alittaa kaksi tuntia. Siinä vaiheessa harmitti, niin että meinasi roskia mennä silmään. Viime puolimaralla kaksi tuntia alittui kepeästi ja nyt oli vielä kilometri matkaa maaliin. Jonkun verran yritin ottaa loppukiriä ja muutaman selän pystyin ohittamaan. Maaliviivan ylittyessä harmitti! Aika pysähtyi vähän alle 2.06.

Harmitti vielä kovin siinä vaiheessa, kun
näin jo hereillä olevan lapseni ja sain mitalin kaulaan. Kristan ja Karoliinan kanssa käytiin hakemassa eväät ja tavarat ja pikkuhiljaa heitettiin heipat ja lähdettiin kotio.



Kotimatkalla mietin matkaa. Aika oli yli 10 minuuttia ennätystä huonompi. On vain myönnettävä itselle, että tämä on tämän hetken kunto. Karoliina sanoi ennen juoksua, että puolikaskin on matka, jota pitää kunnioittaa ja näinhän se on. Mieli alkoi kohota. Minä pääsin maaliin! Illalla nestehukka iski päälle kunnolla ja ilta menikin sängynpohjalla päänsärkyä potien.

Nyt kun mietin lauantaina, olen pelkästään iloinen. Olen iloinen katsellessani juoksututtujen hyväntuulisia kisakuvia, sillä minäkin sain olla taas osana tuota hienoa juoksupäivää. Kahden tunnin alitus vaatii lisää treeniä ja työtä, mutta olihan tuo lauantain juoksu taas tauon jälkeen aivan pahuksen siistiä! Ja nyt, kun katselen Paavon osallistujamitalia, joka on pienten sormien hypisteltävänä jo toista päivää, mietin että enpä olisi joskus uskonut juoksevani kymmenen puolimaratonia. Aika mahtavaa! Seuraava puolikaskin on jo suunnitteilla ja kuten arvata saattaa, juoksuinto on kova!



Onnea kaikille Paavolla maaliin juosseille ja erityiskiitos Kristalle ja Karoliinalla seurasta. Oli siistiä!

P.s. Kiitos kuvista Krista ja Karoliina