torstai 1. tammikuuta 2015

Happy new year - uudenvuodenaaton juoksutapahtuma

Ensiksi, hyvää uutta vuotta jokaiselle! Olkoon se meille kaikille liikunnan täytteinen. Minun uuden vuoden juhlistamiseni sujui hyvin. Suurin osa kavereistani lähti Helsinkiin ystävän luokse, mutta meitä ei reissaaminen kiinnostanut, kun juuri oltiin melkein viikko joulureissulla, joten jäimme kotiin. Meillä ei ollut mitään erikoisia suunnitelmia. Ilmakin oli kohtalainen, joten päätimme toteuttaa alkuperäisen suunnitelmani uudenvuodenaaton juoksutapahtumasta

Valmistautumisena tähän kisaan ei ollut erikoinen. Ideana oli lähteä vain juoksemaan harjoitusmielessä vuoden viimeinen lenkki hiukan tyylikkäämmin. Niinpä olin aamulla vielä jäähallilla valmennuspuuhissa. Iltapäivällä ystäväpariskunta kävi kahvilla ja join liian monta kupposta vihreää teetä. Puoli viiden maissa ajelimme Saloon, jossa Salon maraton clubin järjestämä tapahtuma juostiin. Olin tyytyväinen, kun olin saanut miehenkin mukaan.

Ilmoittautumisen jälkeen käytiin vielä vessassa ja hiukan venskattiin. Lähtö tapahtui kello kuusi. Reitti oli reilun kahden kilsan pituinen ja se kierrettiin viisi kertaa. Reitillä oli yksi alamäki ja pidempi loiva nousu. Käännöksiä oli paljon ja ne olivat liukkaita. Muutamat kaatuivat käännöksissä, mutta itse hiljensivät niihin aina vauhtia sen verran, ettei käynyt köpelösti. Alusta oli aika liukas ja nastoille olisi ollut käyttöä.

Mun kisavauhti oli lähes koko matkan sellaista reilua 5.30 vauhtia. Kympin kohdalla pysäytän kelloni ja se näytti ajaksi 55.37, joten ihan kelpo aika kesken PK-kauden ja olosuhteet huomioiden. Itse kisan pituus oli noin 10,4-10,5 km. Lenkki kulki ihan hyvin, vaikka olin hieman ylipukeutunut ja kaksi vikaa kierrosta olivat sen vuoksi vähän raskaampia. Loppuajaksi kirjattiin 59,43. 

Juomapisteitä matkalla oli hyvin, vaikka en itse niitä käyttänytkään. Järjestelyt olivat muutenkin hyvät pieneksi kisaksi, jossa oli mm. Chippi-ajanotto väliaikoineen. Tunnelma kisassa oli kiva. Kisan jälkeen keräännyttiin urheilutalon saliin, jossa oli tarjolla mehua, kahvia, pullaa, banaania ja jogurttia. Kun kaikki olivat saapuneet maaliin, niin skoolattiin yhdessä uudelle vuodelle joko kuohuvalla tai pommacilla. Palkintojen jaossa selvisi, että olin tullut naisten sarjassa kolmanneksi. Ihan kiva ylläri, vaikken niin tosissani juossutkaan. Palkinnoksi jokainen sai osallistumismitalin ja kolme parasta palkittiin pokaaleilla.





Miehen juoksi kulki myös ihan hyvin. Oli kiva, kun hän pyyhälsi mun ohitse neljännellä kierroksella ja vaihdettiin pari sanaa siinä. Kotimatkalla herkuteltiin sipseillä :) tosi hyvät eväät palautumiseen siis. Kotona otettiin uusi vuosi vastaan rauhallisesti. Uuden vuoden juoksutapahtumasta jäi ihan kiva maku suuhun. Toiste voin lähteä, jos ei mitään parempaa tekemistä ilmaannu :) Oli taas kiva juosta lappu rinnassa. Siinä on aivan oma fiiliksensä. Ja ekaa kertaa juoksin rakettien loisteessa.

Miten teidän vuosi vaihtui? Tuliko tehtyä lupauksia? Itse en lupaillut mitään, mutta ajattelin elää enemmän hetkestä nauttien vuonna 2015.

12 kommenttia:

  1. Onnea, hieno pokaali! :D

    Uudenvuodenlupausta en perinteisesti ole tehnyt, mutta tässä hahmottelen nyt kuitenkin, että jos 100 päivää ilman viinaa (=viiniä ja olutta) laajennettuna karkkilakoksi innostaisi. Vähän joutuisi tsemppaamaan, viini avataan tavallisesti viikottain ja karkkia nappailen töissä ainakin kerran viikossa. Mutta mietin vielä, lasillinen hyvää viiniä on niin ihana juttu. :D Jos vaikka vain vähentäisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... Toi karkkiajatus on hyvä. Olen varsinainen sokerihiiri toisinaan. Mä voisin lisätä siihen myös jätskin. Se on mun suurin paheeni. Täytyy miettiä itsekin. Jos vaikka edes kuukauden.

      Poista
  2. Jee! Onnea 3.sijasta ja hyvästä juoksusta!! :) Tosi kivan kuuloinen kisa! Salon maraklubi osaa kyllä järjestää niitä! Täällä saaristossa uusi vuosi vaihtui rennoissa ja melko rauhallisissa tunnelmissa! Lupauksia en ole tehnyt kuin yhden ja se on gradun valmiiksi saaminen ja valmistuminen 2015! Tavoitteista kirjoittelen blogiin myöhemmin tänään! :) Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hieno lupaus. Gradu on kyllä sellainen peikko, joka helposti jää kummittelemaan. Mutta sen valmiiksi saaminen on hienoa. Taakka tippuu harteilta. Tsemppiä siihen projektiin.

      Poista
  3. Onnea juoksusta! :)
    Meilläkin meni eilinen hyvin rauhallisesti kotosalla, siivottiin mm. laatikoita. Tänään on ollut hyvä fiilis kun on treenattu, leivottu leipää ja tehty ruokaa. Ei yhtään kaduta juhlimattomuus! :D
    Ihanaa uutta vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Meillä on myös tämä päivä ollut tehokas, eikä tosiaan kaduttanut, että vietettiin eilinen rauhallisin. Hyvää uutta vuotta sinullekin.

      Poista
  4. Onnea ♡. Ja hyvää uutta vuotta! Mä juoksin 14kilsaa päivällä ja illalla tuli 2 perhettä kylään, syötiin ja ammuttiin raketteja. Vähän tekis mieli pienelle lenkille tänään mutta ehkä olis fiksumpi ottaa lepopäivä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mä olen tänään kävellyt Rempun ja roskapussin kanssa ja kerännyt kolme pussillista rakettiroskia lähiympäristöstä. Huomenna sitten tämän vuoden eka juoksulenkura. Hyvää uutta vuotta Tanja!

      Poista
    2. Ärsyttävää, etteivät ihmiset kerää omia roskiaan pois kun ampuvat raketteja :(. Mä kans meen tänään ekalle lenkille :).

      Poista
  5. Jee, onnea 3. sijasta!! :) Kiva tuommoinen uuden vuoden tapahtuma! Voisin ehkä itekin kuvitella osallistuvani, jos joskus ei ole muita suunnitelmia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tänään on kyllä tuntunut oudoissa lihaksissa eli ilmeisesti siellä oli eilen liukasta. Tämän kokemuksen perusteella suosittelen ehdottomasti uuden vuoden juoksua.

      Poista
  6. Olipa kiva lukea raporttia Salosta! Ite kun oon sieltä kotoisin, mutten vielä kertaakaan osallistunut Salo Marathon Clubin järkkäämiin tapahtumiin. Vaikuttaa tosi hyvältä, pitääkin ottaa osaa tänä vuonna! Hyvää alkanutta vuotta sulle! :)

    VastaaPoista