lauantai 31. tammikuuta 2015

Turun häämessut 2015

Mun ensimmäinen blogiyhteistyö oli tänään, kun pääsin katsastamaan Turun häämessut. Messut pidettiin Sokos hotelli Caribian tiloissa. Mukaan otin tällä kertaa äitini, joka on aika huumassa meidän häistä.



Menimme paikalle heti kello kymmeneltä, kun messut alkoivat ja paikalla oli jo aika paljon messuvieraita. Sisäänpääsyyn kuului Häät ja juhlat- lehti ja Nivean tuotteita. Olin messuilla myös viime vuonna, joten tiesin etukäteen, että ne ovat melko kompaktit. Mulla on jo puku ja häillä pitopalvelu ja juhlapaikka. Instagramissa mua seuraavat tietävätkin, että sormuskin on hankittu. Häämessuilta lähdin katselemaan tällä kertaa vinkkejä kutsuihin, kukkiin ja meikkiin.



Tänään paikalla oli paljon paikallisia juhlatiloja ja pitopalveluja. Lisäksi oli monta korukauppaa sormuksineen. Minä löysin hyvän tarjouksen meikkaajasta ja päästiin äidin kanssa huulimeikkiinkin.




Lisäksi löysin kaksi hyvää kukkakauppaehdokasta, joista lähden pyytämään tarjouksia. Parasta messuilla tänään oli kuitenkin Mbakeryn standi, josta tilasin juhliimme hääkakun. Olen tutustunut Mbakeryn tuotteisiin ennenkin ja ne ovat huikeita. Yhdessä kondiittorin kanssa suunnittelimme tänään hääkakkumme, joka tulee olemaan kaunis ja maukas mansikka-passion - kakku. Mbakery on muuten mukana Suomen paras leipomo- kisassa telkkarissa. Ja jos olet Turussa päin, niin kannattaa ehdottomasti maistaa heidän suussasulavia tuotteita.


Messuilla oli myös esillä hääpukujen, kukkakimppujen, valokuvien ja sormusten  näyttely. Tässä pari maistiaista:




Messuille olisin toivonut vielä lisää paikallisia yrityksiä, jotta ne olisivat laajemmat. Askarteluvinkkejä ei ollut lainkaan, mikä oli pienoinen pettymys. Kiva messupäivä meillä kuitenkin oli. Sen olisi halutessaan voinut kruunata Shampanja-baarissa, mutta me ei juurikaan juoda alkoholia, joten emme kokeilleet sitä. Luentoja oli muutamistakin eri aiheista, mutta me emme tällä kertaa tarvinneet niitä, kun suurimmat asiat alkavat olla valmiina juhlia varten. Messujen lopuksi juteltiin vielä seurakunnan edustajien kanssa kuulutuksista ja kirkkoasioista.

Häähömpötys jatkui vielä iltapäivällä hääkenkien ja hääalusvaatteiden ostolla. (Vähän jäi viime tinkaan, kun ne pitää olla mulla jo ensi viikolla puvun ekassa korjaussessiossa) Nyt pitäisi opetella kävelemään korkkareilla! Aika vaikeaa mulle, kun olen tottunut talsimaan lenkkareissa. Töppöjaloille tulee 7 senttiä lisää mittaa :D Päivän päätteksi käytiin myöhäisellä brunssilla ravintola Samppalinnassa iskän ja äitin kanssa. Nam nam! Sen herkuttelun jälkeen 9,5 kilsan pk-lenkki kulki hyvin.

Brunssin jälkkärilautanen

Ihana lauantai ja eka blogiyhteistyö takana. Häähömpötystä on luvassa vielä pitkin kevättä juoksujuttujen lomassa. Huomenna onkin muuten taas pitkis-päivä Kristan seurassa. Nyt minä nostan jalat kohti kattoa, kaappaan koiran kainaloon ja alan selaamaan uutta lehteäni. Enää 105 päivää... <3




8 kommenttia:

  1. Mäkin olin viime vuonna häämessuilla. Ihan kivat. E:n nimiäiskakku tilattiin MBakerylta ja oli niiin sievä ja hyvää!:) ja palvelu ihan ykkösluokkaa joten good choice! Huomiseen!

    VastaaPoista
  2. Meillä häät 2017 kesällä vasta, mutta olen jo kovasti suunnitteluvaiheessa. Jään seurailemaan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Näitä postauksia varmasti ilmestyy lisääkin. :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan kännykän kameralla räpsin :)

      Poista
  4. Ihania häähumputuksia! <3 :) Tsemppiä hääsuunnitteluihin ja kiva, että teillä on jo niin pitkällä suunnitelmat! Tää on kyllä oikea häävuosi..meillä on ekan 7kk aikana kuudet häät, joihin ollaan menossa! Love is in the air! ;) Kivaa alkavaa viikkoa Hanna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Aika monet häät. Meilläkin on rakkauden vuosi, kun omien lisäksi on ainakin kolmet häät.

      Poista