sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Ensimmäinen maraton - HCM

 Keväällä 2014 sain erään tuttuni kanssa älynväläyksen ilmoittautua kokonaiselle maratonille. Olen jo monta vuotta elätellyt toiveita tuon matkan selättämisestä ja ihaillut suuresti kaikkia maratoonareita. Niinpä sen koommin ajattelematta ilmoittauduin mukaan Helsinki city maratonille. Siinä vaiheessa en todellakaan ajatellut, että kesällä ei paljoa juostaisi.

Kesä 2014 oli yksi ikimuistoisimmista, kun vietin viisi viikkoa Amerikassa. Juoksusta tulikin sitten kevyt kuuden viikon totaalipaussi. Matkan jälkeen oli kolme viikkoa aikaa päästä maratonkuntoon. Sanomattakin on selvää, että se oli liian vähän. Vaikka olin juossut läpi talven ja kevään, niin kesän tauko teki tehtävänsä. Maratonia edeltäviin kolmeen viikkoon mahtui pitkiä lenkkejä, joista suurin osa ei kulkenut. Armoton helleaalto ei treenaamista juuri auttanut. Pieni epätoivo alkoi hiipiä mieleen.

Työt alkoivat tankkausviikon kanssa samaan aikaan. Söin hiilareita normaalia enemmän ja join nestettä paljon. Iltapäivisin lepäilin. Elokuun 16. Päivän aamuna ajoimme Helsinkiin. Ilmoittautumisessa olin jo melko hiljaista tyttöä. Kävimme syömässä vielä vikaa pastat Espoossa ja treffasimme paria kaveria. Lähtö oli klo 15. Siinä vaiheessa kyllä jännitti.

Lähdin juoksemaan noin 4.45 kokonaisajan vauhtia. Vauhti pysyi tasaisena ja juoksu tuntui hyvältä ekat 24 kilometriä. Puolimatka taittui suht kevyesti ja ajattelin, että kyllä tästä selvitään. Seinä tuli vastaan 25 km: n jälkeen. 25-37 kilsat ovat aika lailla peitossa. Päällimmäinen tunne oli väsymys ja epätoivo. Onneksi sain maailman parhaan tsempparin juoksemaan kanssani yhden vaikeimman kilsani 31-32. Ylämäissä kävelin ja muuten juoksin, tai lyllersin, lähes kävelyvauhtia. Vauhti hidastui ja se masensi. Fiilikset eivät olleet kovin korkealla. Ennen 38:n rajatolppaa kohtasin jo matkalla useasti nähdyn naisen, joka tsemppasi minut mukaansa. Suuri kiitos tälle Tamperelaiselle poliisille, jonka kanssa askelsimme yhdessä viimeiset kilsat. Minä taisin vielä karata insesti loppukirilläni ohi.

Loppukirin aloitin 41 km kohdalla. Siinä oli vielä rankka nousu, jonka lähes kaikki ympärillä olevat kävelivät. Olin ylpeä, kun juoksin sen. Yleisö kannusti hienosti viimeisen kilsan kohdalla. Stadionin nähdessäni teki mieli itkeä. Yritin vielä kiriä stadikalla ja juosta kevyesti hyvällä tekniikalla maaliin. Videotallenne todisti tuon ajatuksen jääneen vain yritykseksi. Oli kuitenkin aivan mahtavaa juosta stadikalle maaliin. Maaliviiva ylittyi ajassa 5.04. Aika ei miellyttänyt. Matka kuitenkin lämmitti sen verran mieltä, että olin tosi ylpeä suorituksestani. 



Maalissa hymyileminen oli helppoa. Oli ihana nähdä kahta maratonin selättänyttä kaveria ja jakaa tuntemuksia heidän kanssaan. Oli myös kiva ottaa kuvia ja nauttia itsensä voittamisen fiiliksestä. Se tunne on kyllä yksi parhaista. Jalat olivat kipeät, paria rakkoa oli varpaissa ja muutama kynsi oli irtoamassa. Aika pienet haaverit siis kuitenkin. 

Ensimmäinen fiilis oli, että ei enää ikinä! Hiukan asiaa mietittyäni päädyin kuitenkin siihen, että uudestaan tämä matka juostaan. Ja silloin olen valmistautunut paremmin. Yhden maratonin perusteella voin myös todeta, että se vaatii paljon henkistä kanttia ja uskomista itseensä. Edelleen ihailen suuresti kaikkia maratoonareita - siis myös itseäni.

5 kommenttia:

  1. Wuhuu! Onnittelut sisukkuudesta! Matkalle jäi kuitenkin 208 juoksijaa ja sinä et ollut yksi niistä :) Ehdottomasti 2015 sitten uudestaan ja paremmalla treenillä! Onko sulla muuten vinkkiä hyvistä lenkkareista, jos meinaa talvella juosta? En meinaa millään tykätä kylmällä juosta, mutta onpahan sitä oudompiakin asioita oppinut rakastamaan. Pystyssä haluaisin pysyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Viime talvena juoksin ilman nastoja, lähinnä Adidaksen adios- kengillä. Joskus juoksin myös Niken freellä. Viime vuonna ei ollut juuri edes nastoille tarvetta, kun oli niin kuiva talvi. Talvella juokseminen on mun mielestä ihan ok, kun siihen tottuu. Suosittelen kokeilemaan.

      Poista
  2. Vitsi mikä itsekuri sulla! Tällaiset kirjoitukset herättää itsessäkin toivoa että ehkä joskus kokonaiselle maratonille...! Nyt se tuntuu aika mahdottomalta ajatukselta! Ensin pitäisi juosta se puolikas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Todella piristit iltaani kommentillasi. Jokaisen, pienenkin tavoitteen saavuttaminen on aina itsensä voittamista. Varmasti juokset vielä puolikkaita ja kokonaisia maratoneja :) harjoittelussa tarvii olla kärsivällinen ja pitkäjänteinen.

      Kiva, kun löysit blogiini :)

      Poista
  3. Tätä oli kiva lukea, kun ensimmäinen maraton on alle kahden viikon päästä edessä ja varmaan aikalailla samaa aikaakin lähden tavoittelemaan, joskin ensisijainen tavoite on se maali ja sit sen jälkeen vasta se aika. :)

    VastaaPoista