torstai 25. syyskuuta 2014

Juoksijalehtipäivä

Sain vuosi sitten siipaltani lahjaksi juoksijalehden. En ole juuri koskaan innostunut lukemaan aikakauslehtiä. En jaksa lukea naistenlehtiä. Kampaajalla selaan usein sisustuslehtiä, mutta harvemmin niistäkään juttuja luen. Sporttilehtiä luen silloin tällöin. En ole ollut minkään lehden kestotilaaja, paitsi tietysti Taitoluisteluliiton Taitoluistelu-lehden, jonka olenkin aina lukenut perusteellisesti. Nyt olen kuitenkin jäänyt totaalisesti koukkuun Juoksijalehteen. Odotan aina sitä päivää, kun töistä tullessa sen löytää postilaatikosta.



Juoksijalehdessä on mielestäni paljon hyviä juttuja. Siellä on myös harjoitusvinkkejä ja tarinoita tapahtumista. Usein kerrotaan vammojen ennaltaehkäisystä ja kehonhuollosta. Toisinaan on myös arvostelu kenkäuutuuksista. Lehden mukana tulee tulospörssi, josta on aina yhtä ilahduttavaa löytää oma nimi ja muistella kyseistä juoksua.

Tänään kolahti postilaatikkoon siis uusin numero, joka on ilmeisesti kaupoissa ensi viikolla. Minä nautiskellen lehdestä vasta huomenna perjantaina. Työt loppuu mulla perjantaisin aikaisin ja tykkään aloittaa viikonlopun perjantaina iltapäivän löhöhetkellä lukemalla kirjaa tai juuri juoksijalehteä. Se on hyvä tapa hiljentyä hektisen työviikon jälkeen. Onko muita Juoksijalehden lukijoita joukossa? Ja mitä mieltä te olette lehdestä?

Tänään katkaisin muuten puolitoista viikkoa kestäneen juoksutaukoni. Tuli sellainen olo, että tarvitsee tuulettua ja juoksun parissa se onnistuu. Juoksin viisi kilometriä noin 6min/km vauhtia ja edelleen tuntui polvitaipeessa ikävältä. Onneksi maanantaina on hieronta taas. Yläselkäkin oli hiukan jumissa. Se sattaa johtua salitreenistäkin. Muuten oli ihana juosta! Raikas syysillan ilma puhdisti ajatukset kummasti. Viikonloppuna menen kyllä uudestaan lenkille. Toivottavasti hiukan pidemmällekin.



Huominen vielä töitä ja sitten on viikonloppu! Kyllä se taas onkin tervetullut. Mulla ei ole liiemmin suunnitelmia viikonlopulle. Valmentamallani muodostelmaluistelujoukkueella on kauden ensimmäinen esiintyminen, jota tietysti seuraan. Muuten suunnitelmissa on ulkoilua sienimetsän ja juoksun parissa. Mitä teidän viikonloppusuunnitelmiin kuuluu?


2 kommenttia:

  1. Saavuin vastavierailulle :). Kivaa viikonvaihdetta & Ihanaa syksyn jatkoa ja tsemppiä treeneihin!

    VastaaPoista