sunnuntai 14. syyskuuta 2014

DN. stockholm halv marathon

Viime vuonna lempparijuoksutapahtumakseni noussut Tukholman puolimaraton houkutti minut mukaan myös tänä vuonna. Lähdin matkaan 11.9. Ystäväni kanssa. Menimme Tukholmaan näppärästi iltalaivalla ja perillä kohteessa olimme 12.9. Aamulla. Majoittauduimme hotelliin ja jatkoimme vielä aamu-unia. 

Perjantaina shoppailimme hiukan kaupungilla ja kävimme vaihtamassa lähtöryhmämme ja hakemassa juoksunumerot. Kisakylässä oli jo tunnelma katossa ja haistelimme hiukan aikaa tunnelmaa. Lepäsimme myös hotellilla ja teimme jopa pienet venyttelyt.

Lauantaina nautimme pitkästä aamusta ja hotelliaamiaisesta. Hotellilla pakkasimme kisareput ja laittauduimme kisavarusteisiin. Ystäväni oli hommannut cocktail-suomenliput meillä hiuksiin ja maalasimme myös liput käsivarsiin. Asetimme chipit kenkiin ja numerolaput rintaan ja suuntasimme keskustaan, jossa näkyi jo paljon juoksijoita. Tänä vuonna tässä tapahtumassa oli yli 18000 juoksijaa.

Nautimme kisapastan samassa ravintolassa kuin viime vuonna. Parien vessakäyntien jälkeen olikin jo aika viedä tavarat säilöön ja suunnata omaan lähtökarsinaan odottamaan starttia. Hiukan oli perhosiakin mahassa, mutta fiilis oli hyvä.

Matkan alku lähti tosi kovaa loivaa nousua. Reitti kulki noin kilometrin tunnelissa, jossa oli todella kuuma ja ahdistava. Muuten juoksu kulki hyvin, eikä suuria nousuja ollut. Matkalla oli mukavasti bändejä ja esiintyjiä, joten kilometrit vilahtelivat silmissä. Garminin pisteellä nautittiin jopa Pepsiä! Kannustus oli hyvää koko matkan ajan. 



Juoksimme ensimmäiset 16 kilometriä yhdessä melko tasaista 6min/km vauhtia, jonka jälkeen lähdin kirimään omaa vauhtiani ja juoksin loppumatkan noin 5.40min/km. Ensimmäistä kertaa onnistuin vauhdinjaossa hyvin ja pystyin kiristämään loppua kohden. Ennätyksestäni jäin noin minuutin verran. Tällä kertaa kello pysähtyi aikaan 2.06.16 maaliviivalla.

Juoksun jälkeen haimme tavaramme ja keräsimme maalihuollon eväät. Parit kuvat tietty räpsittiin ennen kuin suuntasimme laivaan ja paluumatkalle. Reissu oli niin onnistunut, että tuliaisiksi ostettiin ensi vuoden kisailmoittautuminen. Silloin tavoitteena on kahden tunnin alitus.




4 kommenttia:

  1. Oi hauskaa! Tapahtuma on siis tosiaan ollut hieno!:) Tukholma tarjoaa tosiaan upeat puitteet juoksemiseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Ja ruotsalaiset osaavat kannustaa ja järjestää juoksutapahtumia. Kiva, kun kommentoit. Löysin sunkin blogiin, jossa näyttää olevan paljon mua kiinnostavia postauksia.

      Poista
  2. Itse en jostain syystä lainkaan innostunut tuosta Tukholman puolikkaasta juurikin tuon valtavan ihmismassan johdosta. Kynäilin itse samaisesta tapahtumasta oman versioni, käy kurkkaamassa jos kiinnostaa: http://kotonajapoluilla.blogspot.fi/2014/09/21098m-jalkeen.html

    Tsemppiä juoksukisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siellä tosiaan porukkaa. Itse saan hyvän kisafiilikset toisista juoksijoista :) en tykkää juosta kisoja, joissa ei näy toisia osaanottajia. Ja kun aika ei oo mulle sekunneista kiinni, niin ei haittaa, vaikka joutuu ohittamaan tms. Sä olit juossut tosi hyvä ajan. Palaan blogisi pariin paremmalla ajalla. Kiva löytää uusia juoksublogeja :)

      Poista