keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Uudet tossut ja uusi kuontalo

Mun ihanat, pinkit Adidaksen adios boostini päästivät pikkuvarpaani kurkkailemaan ulkoilmaa jokunen aika sitten. Tuli niillä juostua sen jälkeen vielä monta viikkoa, mutta tiistaina reikä suureni entisestään. 

Ajelin juoksukoulusta suoraan urheilukauppaan, jossa oli sopivasti ale käynnissä. Mietin pienen hetken mallin vaihtoa adioksista ultra boosteihin. Totesin kuitenkin, että mitä sitä hyväksi havaittua muuttamaan. Joten sekä talli että malli ovat samoja. Väri sentään vaihtui. Toivotaan meille onnellisia ki(l)soja yhdessä. Paavolle starttaamme yhdessä ja näillä näkymin myös elokuun maralle.





Viime viikolla hain myös mun uudet rillit. Mulla on ollut lukulasit 15-vuotiaasta asti. Lähinäkö on mennyt huonompaan koko ajan ja nyt myös kaukonäkö oli heikentynyt. Sain kuitenkin armonaikaa vielä pari vuotta. Ehkä kolmekymppisenä olen valmis kokoaikaisiin laseihin... 

Eilen taas lyheni ponnari 15 sentillä. On outo olo, kun niskasta puuttuu pitkä liihottaja. Tykkään kyllä välillä pitää lyhyempiäkin tukkaa. Täytyy vaan keksiä uusi juoksikisakampaus vanhan ponnari-letti - yhdistelmän tilalle.


Tänään käytiin Kristan kanssa viimeistelylenkillä Turun linnan ympäristössä. Hölköttiin reilu kuusi kilsaa mukavaa vauhtia ja vaihdettiin kuulumisia.  Mua ei jännitä Paavo vielä yhtään ja jotenkin on taas sellainen olo, että olenko menossa juoksemaan ollenkaan. Luvassa on siis varmaan samanlainen tunne kuin HHM:llä. Olisihan se pieni kisajännitys kuitenkin kiva :)

8 kommenttia:

  1. Lasit sopii tosi hyvin! :) Kiitos lenkistä, mulla on ihmeen aaltoilevaa jännitystä :,D päääh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin munkin mielestä. Sun kuuluukin jännittää!

      Poista
  2. Mulla on samat kengät ja ovat myös toimineet hyvin :) Tsemppiä kisaan !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla nuo ovat jo neljännet adiokset. Tosin toiset vasta boost-pohjalla. Tykkään myös!

      Poista
  3. Tsemppiä Paavoon! :) Kivat uudet kengät ja lasit ja hiuksetkin ;)

    Mua harmittaa, kun nykyisin lenkkareista tosiaan kuluu ekana noi päällyskankaat, eikä niinkään vaimennukset ja pohjat. Huoh. Saisivat pikkaisen kestävämpiä tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna. Se on ihan totta, että päällyskangas hajoaa pohjaa ennen. Koskakohan siihen aletaan kiinnittää enemmän huomiota?

      Poista
  4. Millaiset vahvuudet sinulla on lukulaseissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yli 2 molemmissa. Ja hajataittoa on myös korjattu.

      Poista