lauantai 27. kesäkuuta 2015

Paavo Nurmi Marathon

Eilen juoksin elämäni ekan Paavon ja yhdeksännen puolimaratonini. Hieno päivä ja kiva tapahtuma. Ennätys parani jälleen. Tässä raporttia matkasta:



Saavuin kisa-alueelle noin klo 11 ja vein tavarat säilytykseen. Törmäsin Kristaan ja Piaan, jotka molemmat juoksivat ekan maratoninsa sekä Mariin, joka oli myös tulossa puolikkaalle. Heidän jännityksensä oli käsin kosketeltavaa ja se tarttui myös minuun. Jutun taso oli levotonta :) Klo 12 lähdin lämmittelemään ja näin maratonkoulun Annukan. Annukan kanssa käytiin vessassa ja sovittiin, että lähdetään juoksemaan yhdessä siten, että minä pidän vauhtia ja Annukka peesaa. Oma tavoitteeni oli juosta alle 1.55,00.

Etsiydyimme lähtöalueelle noin kymmenen minuuttia ennen lähtöä. Tunnelma lähdössä oli omaan makuuni hiukan liian tiivis, sillä varsinaisia tavoiteaikakarsinoita ei ollut. Ensimmäiset pari kilsaa meni ryysiksessä. Lähdin aivan liian kovaa ja vaikka kuinka yritin hidastaa, niin massa vei mukanaan. Viiden kilsan kohdalla mittarini näytti matkaksi 5,2km, joten oli poukkoillut aika paljon. Pakko hidastaa vauhtia!

Ruissalon sillan jälkeen Annukka jäi juoksemaan omaa tahtiaan ja minä jatkoin omaani. Mittari näytti vauhdiksi noin 5,22/km ja siinä yritin sen pitää. Alun kova vauhti alkoi kostautua toisella kympillä ja vauhti hiipui. Geelejä otin kaksi ja niistä oli apua. Jalat tuntuivat painavilta. 10km kohdalla näin kääntöpaikan jälkeen Kristan ja maratonkoulun juoksijoita, joille huutelin tsemppejä. Siinä vaiheessa fiilis oli korkealla!

Jokirannassa ajattelin jo melkein olevani perillä. No, en ollut! Tällä kertaa raskaimmat kilsat olivat kolme viimeistä, enkä jaksanut edes kunnon loppukiriä ottaa. Maalisuoralla työkaverini kannusti vielä kovaäänisesti ja kyllä se vaan niin on, että kannustuksesta saa lisää voimaa. Maalissa kello pysähtyi aikaan 1.53,22, joka on oma enkkani ja johon olen erittäin tyytyväinen. Lysähdin istumaan hetkeksi. Juoksu oli eilen raskasta, mutta siitä huolimatta niin pahuksen siistiä! Tapahtumat ovat kyllä niin mun juttu. Jokirannassa pikkupoika huusi mulle, että ei kannata enää yrittää, et sä voi enää voittaa. Huusin takaisin, että voitanpa, itseni! Ja näin tein taas tänään!

Maalissa näin myös Annukan, joka saapui hiukan mun jälkeen maaliin ja teki myös ennätyksensä. Valmentajaltamme sain onnittelut livenä ja hän oli myös tyytyväinen suoritukseeni. Mitali oli hieno ja ruokahuollosta sai Tupla-suklaan, joka maistui niin hyvältä. Käväisin suihkussa ja lähdin juhlimaan ystäväni polttareita. Ilta meni osaltani melko rauhallisesti juoksuhurmoksessa. Ihan käsittämätöntä, että kolmessa viikossa sain yli minuutin ajastani pois. Oon niin tyytyväinen itseeni ja omaan kehitykseeni. I <3 running! Superonnittelut myös juoksukamulleni Kristalle ekasta maratonista. 


14 kommenttia:

  1. Jeeeee Hanna! Se jokirannan loppusuora kyllä oli mullakin tuskaisan pitkä! :) Oli mahtava nähdä reitin varrella, piristi :) Nähdään taas lenkillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä tosi siistiä nähdä siinä reitin varrella. Lenkillä nähdään :)

      Poista
  2. Paljon onnea hienosta juoksusta! Tosi hieno aika! :)

    VastaaPoista
  3. Hienosti keräät ennätyksiä juoksu juoksulta! Mahtavaa, onnea :)

    VastaaPoista
  4. Onnea uudesta ennätyksestä :) Nopeaan tahtiin niitä sulle tosiaan tulee, hienoa!!

    VastaaPoista