perjantai 6. maaliskuuta 2015

Päivitystä vuoden juoksutapahtumiin

Kisakauteni avaus on jo käsillä. Kolme viikkoa enään Prahan puolikkaaseen. Tämän vuoden kisakalenteri alkaa muutenkin olla jo lähes suunniteltu. Tulevat ja menneet juoksutapahtumat on nyt päivitetty blogin sivuille ja tässä tilannekatsaus minun kisakalenteriini.

Sportisimo Prague Half Marathon
Prahaan lähdemme mieheni kanssa 25.3. keskiviikkona. Luvassa on pieni kaupunkiloma. Pari päivää pyörimistä kauniissa Prahassa, jonka jälkeen juoksemme molemmat puolikkaan 28.3. lauantaina. Kotiin tulemme sunnuntaina. Prahan puolikas on mieheni ensimmäinen ja minun seitsemäs puolimaraton. Itse haen sieltä ennätystulosta, vaikka odotankin enemmän hienoa tunnelmaa. Olen juossut kaksi kertaa aiemmin ulkomailla (Tukholmassa) juoksutapahtumassa ja ne ovat olleet hienoja kokemuksia. Prahan puolikas avaa vuoden 2015 kisakauteni.

Turku City Run
Turku City Run on avian uusi juoksutapahtuma, joka oli pitkään mysteerinen. Nyt tuo tapahtuma löytyy jo MyNextRun:sta ja myös tapahtuman nettisivuilla on tietoa tapahtumasta. Hieno, uusi juoksutapahtuma Aurajoen rannalla on luvassa vain viikkoa ennen häitäni. Hyvä paikka purkaa hiukan häästressiä siis. On myös kunnia päästä juoksemaan aivan uuteen juoksutapahtumaan. Maaliskuun loppuun mukaan voi ilmoittautua huokeammalla hinnalla, joten tulkaapa Turkuun vaikka kympille lämmittelemään ennen HCR:ää ;) Mun lisäksi myös Krista (http://runawaymama.fitfashion.fi) on tulossa juoksemaan tähän tapahtumaan. Kirjoittelen vielä tarkemmin tästä tapahtumasta jossain vaiheessa.

Helsinki Half Marathon
Tajuttuani, että tämän vuoden HCR:ään ei ole asiaa, ilmoittauduin mukaan Helsinki Half Marathonille, joka juostaan 6.6.2015. Tämä tapahtuma järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa ja oli ilmeisesti varsin onnistunut. Myös kevään Adidasheimo tähtää tähän tapahtumaan. Minäkin hain mukaan Adidasheimoon, mutta ei tällä kertaa tärpännyt. Löysin kuitenkin heimon kautta pari uutta juoksufrendiä, jotka kulkevat nimellä IGheimo :) Heistä saan seuraa tähän tapahtumaan.

Paavo Nurmi Marathon
Maratonkoulun kautta sain ilmoittautumisen Paavo Nurmi Marathonille. Nolottaa melkein myöntää, mutta tämä tulee olemaan ensimmäinen Paavoni. Paavo taitaa olla Turun suurin juoksutapahtuma. Paavo Nurmi Marathon juostaan 27.6. Silloin tulee olemaan todennäköisesti kuuma, joten nesteytys tulee olemaan isossa roolissa. Itse ajattelin juosta siellä puolikkaan. Krista juoksee Paavossa ekan kokonaisen maransa, joten oman suorituksen jälkeen täytyy jäädä myös kannustusjoukkoihin.

Helsinki City Marathon
Mikään ei voita maaliin tuloa stadionille! Siksi valitsen jälleen maratonikseni Helsinki City Marathonin. Tänä vuonna maratonin reitti on uusittu ja se kiertää enemmän Helsingin ytimessä, joten kannustajiakin on viime vuotta enemmän, toivottavasti! Täällä tavoitteena on parantaa maratonaikaani ja juosta maaliin :)

Tartu City Marathon
Tästä tapahtumasta kirjoitinkin jo. Eli vanhojen luistelukamujen kanssa matkaan ja juoksemaan. Kivaa tulee olemaan. Tavoitteena, että minun lisäkseni moni ystäväni selättää puolikkaan. Todennäköisesti juoksen täälläkin puolikkaan.

Syksylle haluaisin vielä yhden puolikkaan, jos paikat kestää. Ehkä yhden kympinkin. Tiedän, että tapahtumia on paljon. Enemmän kuin koskaan ennen. Tästä tulee minun paras juoksuvuoteni, sen olen päättänyt. Vaikka suunnitelmani ovat suuret, elän kuitenkin päivän kerrallaan. Kropan ehdoilla mennään. Tänä vuonna tulen juoksemaan myös kymmenennen puolikkaani. Se on jo mulle iso saavutus. Tämän vuoden virallinen tavoitteeni on kahden tunnin alittaminen puolikkaalla. Asetan uusia tavoitteita, kun se on onnistunut.

Oletko tulossa johonkin samaan tapahtumaan kanssani?


10 kommenttia:

  1. No onpa jo hyvät suunnitelmat! Minä olen ihan toivoton, ei ole yhtään varmasti päätettyä kisaa vielä. En ole juossut missään noista tapahtumista, ja kuten ehkä jo tuli ilmi, ei ole suunnitelmissakaan, ainakaan vielä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla pitää aina olla tavoitteet selvillä. Muuten en sais ahtaria raahattua lenkille hankalina päivinä. Ehkä kuitenkin voidaan jossain kisassa tavata :)

      Poista
  2. Ei taideta törmäillä tapahtumissa tänä vuonna :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi! Olisi niin kiva ollut tavata livenä.

      Poista
    2. Täytyy järjestää sitten muuten joku miitti :)

      Poista
  3. Vaikuttaa superhyvältä!:) me Nähdään ainakin Paavossa ja TCR:llä ;) mulla myös näillä näkymin kisoja joka kuulle syyskuulle saakka :D Katsotaan jos lopettaisi vuoden Kaarinan maralle vielä. Hah.

    VastaaPoista
  4. Prahan puolikas kuullostaa mielenkiintoiselta. Mullakin on haaveena joskus juosta joku kisa/tapahtuma ulkomailla, siinä on varmasti aivan oma tunnelmansa :)

    VastaaPoista
  5. Kivan paljon tapahtumia! :) Hyvä hyvä! Ja voi vitsit, alkaa jännittää toi sun Paraha jo silleen hyvällä tavalla, jee!

    VastaaPoista
  6. Kuulostaapa kivoilta suunnitelmilta! Mietin vielä itse tälle vuodelle maratonia, ja yksi mahdollisuushan olisi tietty tuo Helsinki.. Mutta täytyy nyt katella, mistä eniten intoutuu:)

    VastaaPoista