tiistai 24. helmikuuta 2015

Reilut blogit- haaste ja alkuviikon juoksut

Lenkkareissa-blogi haastoi minut mukaan Reilut blogit-kampanjaan, jossa on ideana kertoa oman elämän kulutustapoja. Tästä pääsette Ninnin kirjoitukseen http://lenkkareissa.blogspot.fi/2015/02/reilut-blogit-kampanja-haastaa.html  .Näitä asioita on aina hyvä miettiä. Ensin vastaukseni haasteeseen, lopussa alkuviikon treenit.

Haasteen säännöt olivat seuraavat:
1. Kerro minkälainen rooli kestävällä kehityksellä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi.
2. Kerro jokin mukava kokemus mikä sinulla on ollut kestävästä matkailusta.
3. Haasta mukaan joku toinen

Ja minun vastaukseni:

1. Mulla on tässä paljon petrattavaa. Kierrätän tottakai pullot, lehdet, lasit, metallit jne. Vanhat vaatteet raijjaan kirpparille, annan työkaverien lapsille tai laitan ne UFF:lle. Meidän koulu on vihreän lipun koulu, joten töissä tulee paljon ajateltua asioita, joista suurin osa siirtyy myös kotiin. Sähköä pyrin säästämään mm. Valojen sammuttamisella. Ruokaa ei juurikaan mene roskiin. Kävelen töihin ja käytän jonkin verran busseja, mutta ajan myös autolla aika usein. Lisäksi lennän vuosittain lentokoneella, harrastan luistelua jäähalleissa ja ostan uusia vaatteita. Ja mullahan on koira! Luin jostain, että koiran ekojalanjälki on suurempi kuin katumaasturin. Luomutuotteita voisin käyttää myös enemmän, vaikka lähiruokaa syönkin paljon ja kerään myös itse marjat ja sienet pakkaseen.



2. Kestävässä matkailussa en myöskään ole malliesimerkki. Käymme yleensä perusturistiposekuvat ottamassa niissä samoissa paikoissa kuin muutkin turret. Valitsen tähän kohtaan esimerkin viime kesän retkeltämme Seattlessa. Kävimme siellä miekkavalassafarilla, joka oli yksi hienoimmista elämyksistäni ikinä. Valaita seurasimme avomerelle asti kunnes löysimme jpod-lauman, johon kuuluu mm. Maailman vanhin miekkavalas. Katselimme valaita hyvän matkan päästä, jotta emme häirinneet niitä. Ne kuitenkin oikein esiintyivät veneellemme hyppien ja leikkien. Ne eläimet olivat uljaita ja onnellisia omassa elinympäristössään. Silloin tunsin itseni pieneksi. Kyseisellä reissulla kävimme myös monessa luonnonpuistossa noudattaen niiden ohjeita mm. roskaamisesta, reitillä pysymisestä ja eläinten ruokinnasta.






3. Haastan mukaan Candy on the run- blogin.


Ja sitten alkuviikon treeneihin. Eilen kävin hitaalla PK-lenkillä. Kymppiin kului aikaa tällä kertaa tunti ja yhdeksän minsaa. Jalat olivat aika juntturassa. Tänään maratonkoulussa juttelimme alkuun tavoitteista. Omat tavoitteet ovat selvillä ja osan niistä olen täälläkin sanonut ääneen. Uskon puute vaivaa toisinaan, mutta kyllä mä kuitenkin uskon itseeni. Ei sitä kukaan muukaan mun puolesta tee. Alkukeskusteluiden jälkeen juostiin vauhdin tuntemusharjoitus, jossa yritettiin juosta tiettyjä vauhteja kelloon katsomatta. Aika vaikeaa, kun on tottunut aina juoksemaan kellon kanssa. Hyvä kahdeksan kilsan treeni tuli ja vauhdit vaihteli neljästä ja puolesta aina seiskaan asti. 

Nyt teen taas sataa asiaa yhtä aikaa: syön, leikin koiran kanssa, katson telkkaria, kirjoitan tätä (suokaa anteeksi kirjoitusvirheet) ja suunnittelen huomista matskun tuntia. Huomenna olisi tarkoitus juosta Kristan kanssa 16km. Toivottavasti jalat jaksavat tai muuten Kristalle tulee kiva reppuselkätreeni, kun saa kantaa mut lenkiltä kotiin. Pistetäänpä tämä päivä pakettiin, niin huominen sujuu, toivottavasti!



5 kommenttia:

  1. Hei kivaa, kun tuo kampanja etenee. Onkin tärkeää miettiä näitä juttuja:) itsekin aiheesta kirjoittelin.. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin sunkin postauksen. Kivaa viikkoa sullekin ja kiitos vielä lipuista. Lähettelin jumppatoiveet ja juttuakin ajattelin kirjoittaa tapahtumasta.

      Poista
  2. Sä oot kyllä rautanainen!;) ei tuu olemaan mitään ongelmaa tavoitteessasi :)

    VastaaPoista
  3. Sä oot kyllä rautanainen!;) ei tuu olemaan mitään ongelmaa tavoitteessasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Sä olet kyllä isona apua ollut tässä tavoitteen täyttymis- projektissa.

      Poista