lauantai 25. huhtikuuta 2015

Uudet trikoot ja viikon juoksut

Taas vierähti viikko! Nyt tuntuu, että tänne päivittelyyn ei löydy aikaa. Menen kuin tuulispää koko ajan. Harmittaa, että on niin paljon tehtävää ja kiireitä, mutta tällä mennään vielä kolme viikkoa. Sitten lupaan ryhdistäytyä blogin kanssa myös.

Juoksuun on kuitenkin tällä viikolla löytynyt aikaa. Tiistaina maratonkoulussa meillä oli mäkivetotreeni. Se oli kamalaa, mutta porukassa kuitenkin huomattavasti siedettävämpää kuin yksi. Mun ylämäkijuoksutekniikka on hirveä. Mun jalat kääntyvät helposti aukikiertoon ja lantio tippuu. Sitä pitää harjoitella. 

Mäkitreeneistä sain jalat jumiin mukavasti ja keskiviikon lenkille tuntui kipua polvessa. Se taisi onneksi johtua vain tukkoisista lihaksista. Keskiviikkona juoksu ei siis kulkenut. Lisäksi mun lempparikengät eli Adidaksen adiokset alkoivat näyttää hajoamisen merkkejä, pöh!

Perjantaina UPS- mies toi kotiin Adidaksen paketin, jossa oli kahdet uudet juoksutrikoot. Kyllä uudet juoksuvaatteet aina lisäävät harjoitteluintoa. Uusissa pöksyissä ja ihanan lämpöisessä kevätsäässä menin Kristan kanssa lenkille Ruissaloon. Krista näytti mulle Paavo Nurmen lenkkiä, joten nyt on kesäkuussa tuttu reitti juostavana. Tällä kertaa yhteispitkis oli 19 kilsaa pitkä. Aikaa meni 1h 50 min.









Tänään kävin vielä lyhyellä palauttavalle lenkillä. Muuten viikonloppuun on mahtunut hääjärjestelyiden lisäksi mm. Paljuilua kaverin luona ja vauvakutsut. Ensi viikolla onkin vain neljä työpäivää. Pidempi viikonloppu on oikein tervetullut. Meillä on ensi viikolla mm. Tapaaminen papin kanssa ja kuulutukset sunnuntain jumalanpalveluksessa. Kivaa viikkoa kaikille!


4 kommenttia:

  1. Hei!
    Loppurutistus ennen häitä! Onneksi olet päässyt juoksemaan! Mukavaa viikkoa!

    http://liikunnaniloa1.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppurutistus tosiaan enää, käsittämätöntä. Juoksu on kyllä henkireikä kiireen keskellä.

      Poista
  2. Tsemppiä vikojen viikkojen kiireisiin! Hurja vauhti teillä kyllä pitkiksellä! Menikö tolla vauhdilla vielä pk-sykkeilläkin? Mua vähän ahdistaa oma kuntoni taas vaihteeksi. Tuntuu etten pääse edes siihen viime vuoden tulokseen kolmen viikon päästä :/. Ja tiistain cooper, huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa oli tosiaan vähän vauhdikkaampi pitkis. Tykkään testata kuntoa aina silloin tällöin. Krista on hyvä kirittäjä. Toi on mulle jo kisavauhtia ja omat pitkikset menen yleensä hiljempaa. Näistä yhteislenkeistä saan uskoa kisoihin. Mulla on seuraava jo kahden viikon päästä ja tuntuu, etten myöskään ole valmis. Pitää muistaa, että ei se uusi ennätys ole tärkeintä, vaan se että juokseen. Tsemppiä Tanja!

      Poista