perjantai 21. marraskuuta 2014

Poimintoja juoksijalehdestä

Juoksijalehden numero 9 ilmestyi tällä viikolla. Tässä taas mun poimintoja lehdestä.



Juokseminen päästää aivot tauolle

SF- filmiin toimitusjohtaja Antti Toiviainen kertoo omasta juoksustaan. Hän on aloittanut juoksun kunnolla vuonna 2008 ja on nyt koukussa maratonmatkailuun. Hän on juossut kaikki World Marathon Majorsit (olen salaa kateellinen tuolle jätkällä). Mun mielestä on aina mielenkiintoista lukea ihmisten urheilutarinoita, joten tämä juttu kolahti. 

Liikuttava pariskunta

Juttu käsitteli vanhan juoksukouluni, Vauhtisammakon, ohjaajapariskuntaa Mikko ja Anni Liukkaa. Liukat ovat tehneet hienoa työtä ja saaneet monet innostumaan liikunnasta. Heidän juoksukoulussa kävijämäärät ovat koko ajan kasvussa. Lehden jutussa Liukat kertovat, että treenit ovat toiminnallisia ja monipuolisia. Pitää paikkaansa. Itse viihdyin sammakoilla, mutta en saanut heidän avulla aikojani parannettua haluamallani tavalla, joten siksi vaihdoin nykyiseen maratonkouluuni. Vauhtisammakkokavereita on silloin tällöin ikävä. Treeneissä oli niin hyvä henki.

Nastoilla kohti talvea

7 nastakengän arvostelu oli mielenkiintoinen. Olen jo kahtena talvena miettinyt nastakenkien ostoa. Vieläkään mulla ei niitä ole. Ehkä tänä talvena? Onko sinulla? Lehden jutun perusteella Icebugin Aurora BUGrip vaikutti minulle mieleisemmältä.



10 kommenttia:

  1. Hei! Nastalenkkarit on kyllä hyvät. Mulla on joku Icebugin neutraali malli. Nastat on niissä tosi hyvin sijoiteltu, ne pitää aina. Ne on vaan melko kovat jalkaan, varsinkin kun mulla on muuten hyvin vaimennettu kenkä, mutta kyllä niillä pitkiäkin lenkkejä on juostu. Kevyillä lenkeillä ei pakkasilla nastakenkiä juuri tarvitsisi, mutta koiran kanssa juostessa on hyvä olla vähän pitoa kengän alla. ;) Vauhtilenkeillä ja liukkailla keleillä nastat onkin sitten ilman muuta tavallisia paremmat, pystyy menemään rennosti varomatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Mun pitää tosiaan kyllä sovitella eri malleja, että löytää itselle sopivimman. Onneksi mun koiruli on hiukan hidasvauhtisempi kuin sun :) meillä mä vedän ennemmin koiraa kuin koira mua ;) oletko koskaan kuullut tai kokeillut koirajuoksua? Luin siitä artikkelin ja se kiinnosti. Tarvitsisin vaan hiukan vauhdikkaamman kaverin kuin Rempu.

      Poista
    2. Joo, meillä on periaatteessa vermeet koirajuoksuun, mutta tuo aikuinen yksilö on turhan leppoisa siihen lajiin, saisi mennä juoksuinen narttu edellä koko ajan... Lisäksi eturistisideleikkaus sotki pitkäksi aikaa kaikki lenkkeilyt, joten en ole leikkauksen jälkeen edes kokeillut. Hankalinta on pitää alussa vetopätkät niin lyhyinä, että koira juoksisi innokkaasti vetovyö kireällä koko ajan. Tuolla pennulla on sinnikkyyttä ja sisäistä moottoria sen verran enemmän, että siitä voisi lajiin ollakin, mutta ei taida itsellä riittää into reenata. :) Samalta kasvattajalta on parikin koiratuttua, jotka kilpailevat koirajuoksussa, kai se ihan kivaa on!

      Poista
  2. Pitääkin hakea tuo lehti käsiini! Haluan etenkin lukea Liukoista ton jutun :) Kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juttu olikin oikein hyvä. Ovat kyllä ihan käsittämätön pariskunta,,kun pyörittävät Suomen suurinta juoksukoulun, joka vain kasvaa koko ajan. Kaikki pisteet heille hyvästä työstä.

      Poista
    2. Ja kivaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Minulla on Icebugit. Mallia en muista, mutta nämä samat ovat olleet jo ainakin kolme talvea käytössä. Kaikki nastat edelleen tallella ja pito on hyvä. Pitävät jäällä ja tykkään käyttää myös silloin jos on juuri satanut lunta. Muista nastakengista ei ole kokemusta, mutta näillä juoksutuntuma oli kyllä positiivinen yllätys. Tänä talvena ei ole vielä ollut nastoille tarvetta, mutta uskon, että pystyn vielä tämänkin talven samoilla kengillä juoksemaan. Suosittelen kyllä nastoja, paljon rennompaa niillä on talvella juosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä kyllä tarvitsisin nastat. Olen niin lahjakas kaatumaan ja onnettomuusaltis myös. Vuosi sitten kompastuin metsässä ja sormi murtui. Sen jälkeen olen pysynytkin juostessa suurimmaksi osaksi pystyssä (koputtaa puuta). Tarvitsee varmaan kirjoittaa pukille!

      Poista
  4. Icebugit vaan niin pysyt pystyssä talvellakin :) Mulla on myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se varmaan on. Ei muuta kuin yhteyttä joulupukkiin.

      Poista