Tough Viking Kaisaniemi kisaturistin silmin

Tapahtumarikas viikonloppu on takana ja uusi viikko edessä. Tämä viikko tuo tullessan tämän vuoden viimeiset häät upeissa puitteissa Turun Ruissalossa. Lisäksi tulevalla viikolla olisi tarkoitus juosta kaksi kympin lenkkiä ja jatkaa vesijuoksua ja saliharjoittelua. Töissä on luvassa paloasemalla vierailua ja vanhempainiltaa. Taloprojektikin etenee ja sen tiimoilta tapaamme rakennusmestareita.

Nyt kuitenkin viikonlopun kuulumisiin ja Tough Viking- tapahtuman raporttiin. Me lähdimme lauantaina aamulla kahdeksan aikoihin kohti Helsinkiä. Oli outoa matkata juoksukisaan farkuissa ja jännittämättä. Pysäköimme auton Töölön kisahallissa parkkialueelle. Mieheni lähti siitä kohti Kaisaniemen kisa-aluetta ja minä jäin ulkoiluttamaan koiraa Kisahallin ympäristöön. Kylmät väreet nousivat selkää pitkin kun kävelin stadionin ohi ja muistelin kolmen viikon takaisen maratonin viimeisiä metrejä. Meinasi taas tulla tippa linssiin :D

Rempu jäi autoon päiväunille ja minä suuntasin kaatosateessa Kaisaniemeen. Lähtöalueella olikin jo monta Viikinkiä valmiina ja omanikin löysin tavarasäilytyksestä. Tavarasäilytyksessä tavarat laitettiin jätesäkkeihin, joka hiukan nauratti minua, mutta oli siinä ilmassa kyllä oikein hyvä ratkaisu. Lähtöryhmiä oli monta ja lähdöt olivat kymmenen minuutin välein. 11.30 päästin oman viikinkini ja hänen taistelijaparinsa liikkeelle. Katsoin lähdön ensimmäisen esteen, joka oli amerikkalaisen jalkapallon pelaajien taklaus ja siellä jo moni keräili itseään.

Lähdön jälkeen hyppelehdin litimärissä kangaskengissäni Elielinaukion taakse kannustamaan kisaajia. Kirosin ilman ja kotiin jääneet saappaat. Yritin kannustaa parhaani mukaan, sillä minua aina ärsyttää tienvarressa seisovat hiljaiset kannustajat. Nopeasti alkoi ärsyttää se, että melkein joka toinen kilpailija käveli, vaikka ei oltu edes puolimatkassa. Ajattelin, että moni oli lähtenyt soitellen sotaan...

Kun omat oli kannustettu, niin siirryin takaisin lähtöalueelle, jossa sijaitsi myös maali. Alueella olikin yksi kisan pahimmista esteistä, joka oli ylös juostava ramppi. Tuon esteen suorittamista oli viihdyttävä seurata. Ramppi oli kyllä vaikea ja vain muutama pääsi sen ylös. Minun mieheni pääsi sen ylös, mutta hänen kaverinsa ei viidellä yrittämällä päässyt. Seurasin myös tuliesteen ja verkkoesteen ja jäin odottelemaan maaliintuloa alueelle.

Taistelijapari saapui maaliin tunnin ja viidenkymmenen minuutin päästä suoritettuaan viimeisen vesi- ja sähköesteen. Maalissa he olivat märkiä ja hiukan likaisia, mutta hyväkuntoisia. Kisa ei ollut niin raskas, mitä pojat olivat ajatellet. Esteet olivat kivoja ja minun mieheni oli suorittanut kaikki esteet. Vaikeimpia esteitä olivat olleet ramppi ja köyden silppaaminen. Ärsytystä aiheutti se, että melkein joka esteelle joutui hiukan jonottamaan, joten aikaa ei sinänsä voinut katsoa. Mutta kivaa oli ja ensi vuonna kuulema uudestaan! Yleisönäkin oli kiva olla. Pakko todeta, että tällainen estejuoksu ei välttämättä olisi mun juttu...

Kisan jälkeen pojat kävivät suihkussa ja menimme porukalla pizzalle. Me jatkoimmekin matkaa Tampereelle, jossa sunnuntaina juhlittiin siis ihanaa kummityttöämme. Juhlat onnistuivat hienosti ja tyttö käyttäytyi mallikkaasti.