Mitä seuraavaksi?

Tämän vuoden juoksutapahtumat on taputeltu. Kaksi puolikasta ja city survivors olivat mielestäni sopiva setti tähän vuoteen. Tosin vielä marraskuussa osallistun yhteen kisaan, josta kerron tässä postauksessa.

Mitä siis seuraavaksi? Töihinpaluu odottaa helmikuussa. Tarkoitus olisi lokakuu höntsätä juoksua ja saada vihdoin autotalli ja tämän vuoden pihahommat pakettiin. Marraskuussa sitten aloitan kunnon harjoittelun kohti uusia tavoitteita. Silloinkin treenimäärä tulee olemaan varmaankin siinä kolme kertaa/viikko. Lähinnä tarkoitus olisi lisätä vauhtikestävyyttä ja pitkiksiä treeniin.

Marraskuussa lisäpotkua treenaamiseen saan virtual race-tapahtumasta. Osallistun PH virtual race-tapahtumaan Suomen joukkueessa ja valitsin itselleni kolmesta kategoriasta keskimmäisen matkatavoitteen. Minulla on siis tavoitteena juosta marraskuun aikana 140km ja lähetän juoksudatani kilpailun tapahtumaan internetin välityksellä ja jos saan tuon määrän kilsoja kasaan, Minut palkitaan mitalilla ja paidalla. Toivon, että tämä tapahtuma siivittää minut kiinni hyvään harjoitusrytmiin ja tuo motivaatiota lenkille lähtöön marraskuuun pimeydessä. Tapahtumalla on myös some-kanavia, joissa voi seurata muita tapahtumassa mukana olevia juoksijoita. Pieni tapahtumamaksu meni vielä kaikenkukkuraksi hyväntekeväisyyteen.

Jos marraskuussa saisin kunnon treenirytmin päälle ja motivaatio säilyisi läpi talven, niin ensi keväänä tai alkukesänä voisin lähteä puolikkaan ennätysjahtiin. Mitään tapahtumia en ole vielä lyönyt lukkoon, mutta voisin alkaa niitä pikkuhiljaa miettimään. Onko jotain suosikkia ehdottaa? Maratoneja haluan myös juosta lisää, mutta aika näyttää, koska on seuraavaksi sellaisen aika.

City Survivors Turku

Meillä oli lauantaina miehen kanssa treffit. Tyttö oli hoidossa ja me suunnattiin yhdessä City Survivors-kilpailuun, joka on kaupunkisuunnistuksen ja juoksukisan yhdistelmä kaikenlaisilla toimintarasteila höystettynä. Apuna sai käyttää kännykkää ja julkista liikennettä, jos halusi.

Matkaan lähdettiin Paavon Stanionilta. Mua tietenkin jännitti lähdössä :) Lähdössä saatiin vihje ensimmäisestä rastista ja lähdimme heti juoksemaan kohti ekaa määränpäätä, joka löytyi nopealla googlettamisella. Samassa lähtöryhmässä lähti suunnistajapariskunta, jonka juoksuvauhti oli suht samoissa meidän kanssa ja saimme heistä hyvät kilpakumppanit. 

Juoksuvauhti meillä oli koko kisan 5.30-5.50/km. Mentiin siis ihan mun vauhdilla. Rastit sisälsivät erilaisia tehtäviä. Oli ristikoita, kiipeämistä, burpeita, matikkatehtäviä, sanallista päättelyä, säkin kantamista ja tietokysymyksiä. Rasteilta toisille etenimme juosten koko matkan ja onnistuimme mielestäni tekemään ihan hyvät reittivalinnat. Juostua tuli 15,8km.

Suunnistajapariskunta oli koko matkan piirun verran edellä meitä. Viimeiseltä rastilta he pääsivät lähtemään meitä hiukan aiemmin ja saimme heitä hiukan kiinni juosten, mutta viimeisellä rastilla, jossa piti ylittää pystysuoria seiniä, menimme ohi ja tuulettamalla ohitimme maaliviivan hiukan heitä ennen. Koko kisan läpi vallinnut hyvä yhteistyömme ja tiimihenkemme sai pienen kruunun heidän voitostaan. Terveisiä vaan hyville kilpakumppaneille, joiden kanssa heti maalissa juteltiin kisasta. Sillä vaikka meillä ei tässä kisassa mitään tulostavoitetta ollut, niin koko ajan mentiin niin täysillä kuin pystyttiin ja katsottiin mihin se riittää.

Aikaa meillä kisan suorittamiseen meni ihan vähän alle 2,5 tuntia. Rasteista hankalin, oli ehkä matemaattinen rasti Suurtorilla (siitä kaikki kunnia mun miehelle!) ja hauskin ehdottomasti viimeinen seinien ylitys. En kyllä yhtään tiedä, että miten mulla on jalat täynnä mustelmia tämän kisan jälkeen, koska fyysisiä rasteja oli aika vähän.

Koko kisan meillä oli hyvä flow päällä. Oltiin hyvä tiimi ja tämä päivä oli hauska! Juuri täydelliset ja meidän näköiset treffit, jotka oikeuttavat vielä kilpasarjan viidenteen sijaan. Huumisteltiin meidän suoritusta vielä eilen ja todettiin, että toivottavasti tämä kisa tulee uudelleen Turkuun. Ihanan rento juoksukisa, jossa pääsi tekemään täysillä parhaassa seurassa. Oikein kivaa vaihtelua tavallisille juoksukisoille. Meillä oli onnistuneet ja meidän näköiset treffit!

Tampere puolimaraton

Tämä blogin päivitys tuntuu nyt hukkuvan arjen pyörittämisen jalkoihin, mutta lähinnä itselleni muistiin kirjoitan nyt raporttia tämän vuoden toisesta puolikkaasta. Paavon jälkeen siis oli pari kuukautta aikaa treenailla. Treenit sujuivat niin ja näin, mutta joka viikko tuli treenailtua jonkin verran. 

9.9. Oli sitten tämän vuoden toisen puolikkaan vuoro Tampereen puolimaraton-tapahtumassa. Olen jo monesti halunnut osallistua tähän tapahtumaan, mutta aina on ollut jotain muuta. Nyt vihdoin pääsin mukaan.

Lähdimme Tampereelle vasta lauantaina ja menomatka sujui hyvin tytön kanssa leikkiessä. Perillä minä lähdin hakemaan numeroa kisapaikalta ja perheeni jatkoi matkaa anoppilaan. Ilma oli aika kamala ja vettä satoi tosi paljon. Numeron haun jälkeen lähdin heti vaihtamaan vaatteet ja lämmittelemään. Valitsin kisapaidaksi pitkähihaisen (en olekaan ensimmäisen puolikkaani lisäksi koskaan muulloin juossut pitkähihaisessa muistaakseni). 

Tavarasäilytyksestä oli pieni matka lähtöpaikalle ja hölkkäilin matkan. Jalat tuntuivat ihan hyviltä. Jännitti pikkuisen, mutta vähemmän kuin Paavolla. Pian olikin jo lähdön aika. Lähtö ja alku oli tosi ruuhkaisa ja paikoin jopa ahdistavan hidas ja tukkoinen. Kahden tunnin jäniksen kadotin heti. Alkumatkasta oli hyvin kannustajia ja onnistuin pitämään vauhdin suht maltillisena. Sade piiskasi kasvoja ja kengät olivat läpimärät jo ennen ensimmäisen kilometrin kylttiä. Sade ei kyllä minua oikeastaan haitannut yhtään. Jano ei tullut koko juoksun aikana kauheasti ja pitkähihainen osoittautui hyväksi valinnaksi. Jokaisella juomapisteellä join kuitenkin hörpyn uirheilujuomaa tai vettä. Ensimmäinen kymppi kulki helposti. Fiilis oli hyvä ja nautin juoksusta. Kympin kohdalla kurvattiin Ratinan stadionille tekemään kunniakierros ja se tuntui oudolta, kun katsomo oli typötyhjä ja alusta aika liukas.  Siinä vaiheessa seuraani liittyi kiristävä tunne palleassa, jonka huomasin pian olevan närästystä. Yritin pysähtyä juomaan ja juoda vain vettä loppumatkan, mutta närästys vaivasi loppuun asti. Kisareitti oli mielestäni aika kaunis ja siinä sai ihailla järvimaisemaa ja arboretumia. 17km kohdalla alkoi sitten meno muuttua hankalammaksi ja vauhti hiipua. Harmitti, mutta en saanut itsestäni enää irti. Siihen asti juoksu oli ollut helppoa, mutta sitten alkoi asentoa lösähtää ja askel painaa. 20 kohdalla näin mieheni ja tyttäreni kannustamassa. Siinä vaiheessa vielä uskoin, että kaksi tuntia alittuu. Kuitenkin viimeinen 1,1km oli minun mittarini mukaan 1,45km ja kahden tunnin alitus jäi siihen. Pingoin kaikilla voimilla, mutta lopputulos ylitti kahden tunnin yhdeksällä sekunnilla.

Maalissa en ollut pettynyt, vaikka harmittikin tuo muutaman sekunnin ylitys. Olin tosi tyytyväinen yli viiden minuutin parannukseen Paavolta ja siihen, että pystyin juoksemaan. Aika oli neljänneksi paras juoksemani puolikas ja olen tosi tyytyväinen. Suunta on ylöspäin! Litimärkänä, mitali kaulassa suuntasin hakemaan tavarani ja lähdin lämpimään suihkuun anoppilaan.

Kohti seuraavaa haastetta

Paavosta on nyt kulunut hiukan yli viikko. Palautuminen sujui hyvin ja pikkuhiljaa olen aloittamassa seuraavaan haasteeseen harjoittelemista. Tämän vuoden toisen puolikkaan meinaan juosta syyskuun alussa Tampereella Tampereen puolimaraton-tapahtumassa.

Jos haluan parantaa aikaa, olisi juostava alle pari pitkää pitkistä ja tehtävä myös vauhtikestävyystreeniä. Lisäksi haluaisin saada pari imetyksen lopettamisen jälkeen kertynyttä kiloa pois vartalosta. Lihaskuntoa jalkoihin ja keskivartaloon on myös suunnitteilla. Suurin este harjoitteluun on edelleen tuo autotallin ja pihan rakentaminen, joka syö kaiken vapaa-ajan. Toivotaan, että edes hiukan saisin ajasta syyskuussa pois.

Harjoittelumotivaatio on kyllä kohdallaan. Ennen Paavoa voitin juoksujalkaa-blogin arvonnassa (kyllä, arvonnoissa on näköjään mahdollista voittaa!!) Kari Traa-setin, jossa oli juoksupantoja, juoksuhanskat ja juoksusukat sekä ihana urheilukassi. En ole ostanut itselleni pitkään aikaan mitään enkä varsinkaan mitään urheiluvaatteita, joten tämä paketti osui suoraan urheilusuoneen ja toi osaltaan myös motivaatiota. Oonko ainut, joka saa uusista urheiluvaatteista lisää treenimotivaatiota?

Muuten elämä rullaa vauhdilla eteenpäin! Viime viikonloppuna katkaisin napanuoraa fanittamalla Ultra Brata Ruisrockissa. Tällä viikolla vieraillaan Puuhamaassa oman murun ja kummitytön kanssa sekä valmistellaan viikonlopun 1v-synttäreitä. Oikeasti, mun lapsi on pian vuoden! Mitä ihmettä 😁? Ensi viikolla saadaan kotiin odotettuja vieraita, kun tyttäremme Amerikassa asuvat kummit tulevat kylään 😊 Ja jossain välissä olisi tarkoitus karata lenkillekin ja nauttia kesäpäivistä!

Paavo Nurmen puolikas - 10. Puolimaraton

Jalat ovat hiukan kipeät, päässä tuntuu nestehukka vieläkin aavistuksen ja isovarpaissa on hiertymät. Paavo Nurmi maraton on takana ja samalla minun kymmenes puolimaratonini. Fiilikset ovat hiukan ristiriitaiset, mutta ovat kääntymässä positiivisen puolelle. Tässä raporttia ja fiiliksiä mun ekasta puolikkaasta tytön syntymän jälkeen.

Lauantai aamu alkoi kello neljä, kun tyttö alkoi itkemään puhkeavaa hammastaan. Ei ehkä optimaalisin aloitus juoksukisapäivälle. Aamu meni jännittäessä. Jännitys oli kovempaa kuin vielä koskaan ennen puolikasta. Tiesin sen johtuvan epävarmuudesta omaa kuntoa kohtaan. Lisäksi olin ladannut itselleni aika paljon odotuksia tähän kisaan ( en niinkään ajan, vaan enemmän fiiliksen suhteen). Vihdoin kello näytti puolta yhtätoista ja oli aika lähteä kohti tapahtuma-aluetta.

Ensimmäiseksi alueella kävin vessassa (aamun paniikkipissa numero 125!!) ja heti toiseksi treffasin Kristan ja Candy on the run- blogin Karoliinan. Karoliinan kanssa ei oltu ennen törmätty livenä, mutta juttu luisti rennosti heti kättelystä asti. Käytiin yhdessä verrytelemässä ja oli kyllä tosi kivaa, kun oli seuraa. Hiukan ehkä jännityskin hälveni. Mä yleensä vetäydyn omiin oloihin, kun jännittää, mutta nyt juttu luisti niin mukavasti, että aika lensi ja olikin jo aika siirtyä erittäin ruuhkaisaan lähtökarsinaan. Viimeisen viiden minuutin aikana unohdin jopa jännittää ja lähtöpamaus tuli pienenä yllätyksenä. Sitten mentiinkin jo!

Töppöjalat viilettivät turhan lujaa ensimmäiset kilsat, vaikka kuinka yritin niitä muistuttaa keulimisesta. Aurinko porotti liian kuumasti ja huomasin jo neljän kilsan kohdalla, että tätä vauhtia en kykene pitämään loppuun asti. Vaikka monen muiun juoksijan mielestä keli oli hyvä, niin mulle kuumuus oli ahdistavaa. Tätä tilannetta olin etukäteen jännittänytkin. Ekalla juoma-asemalla join liikaa ja oli pakko pysähtyä seuraavaan vessaan nopeasti. Neste ei imeytynyt ihan kunnolla. Otin geelin, mutta hiukan liian myöhään koska kylmä hiki oli päässyt nousemaan. Vauhti alkoi tippua kuuden kilsan jälkeen ja siinä vaiheessa heitin hyvästi kahden tunnin alitukselle ja päätin vain keskittyä maaliviivan ylittämiseen.

Vauhti tippui ja tippui. Jalat tuntuivat hyvältä, mutta olo oli nestehukkainen. Aurinko meni onneksi pilveen 10 kilsan jälkeen, mutta tilalle tuli vastatuuli. Köpöttelin rauhallisesti ja keskityin juoma-asemilla juomaan tarpeeksi. Toisen geelin otin 14 kilometrin kohdalla. 

Ruissalossa mietin, että kyllä on ihmisen kunto huono! Sitten päässä alkoi surrata ajatus kunnon paranemisesta ja siitä, mitä se vaatii. Lisää pitkiä lenkkejä ja vauhtikestävyyttä. Ja lisää lihaskuntoa!! Ja kesäystäväni jäätelön kanssa ei pitäisi ihan joka päivä hengailla. Jahka nyt täältä ekalta puolikkaalta selvitään, niin aloitan näitä suunnitelmia toteuttamaan.

Ja niin sitä selvittiin. Jokirannassa oli kannustajia ja kannustamassa oli myös ne kaksi tärkeintä, joista toinen kylläkin veteli päikkäreitä. Kuulin, kun kuuluttaja huuteli, että vielä on noin puoli minuuttia aikaa alittaa kaksi tuntia. Siinä vaiheessa harmitti, niin että meinasi roskia mennä silmään. Viime puolimaralla kaksi tuntia alittui kepeästi ja nyt oli vielä kilometri matkaa maaliin. Jonkun verran yritin ottaa loppukiriä ja muutaman selän pystyin ohittamaan. Maaliviivan ylittyessä harmitti! Aika pysähtyi vähän alle 2.06.

Harmitti vielä kovin siinä vaiheessa, kun
näin jo hereillä olevan lapseni ja sain mitalin kaulaan. Kristan ja Karoliinan kanssa käytiin hakemassa eväät ja tavarat ja pikkuhiljaa heitettiin heipat ja lähdettiin kotio.

Kotimatkalla mietin matkaa. Aika oli yli 10 minuuttia ennätystä huonompi. On vain myönnettävä itselle, että tämä on tämän hetken kunto. Karoliina sanoi ennen juoksua, että puolikaskin on matka, jota pitää kunnioittaa ja näinhän se on. Mieli alkoi kohota. Minä pääsin maaliin! Illalla nestehukka iski päälle kunnolla ja ilta menikin sängynpohjalla päänsärkyä potien.

Nyt kun mietin lauantaina, olen pelkästään iloinen. Olen iloinen katsellessani juoksututtujen hyväntuulisia kisakuvia, sillä minäkin sain olla taas osana tuota hienoa juoksupäivää. Kahden tunnin alitus vaatii lisää treeniä ja työtä, mutta olihan tuo lauantain juoksu taas tauon jälkeen aivan pahuksen siistiä! Ja nyt, kun katselen Paavon osallistujamitalia, joka on pienten sormien hypisteltävänä jo toista päivää, mietin että enpä olisi joskus uskonut juoksevani kymmenen puolimaratonia. Aika mahtavaa! Seuraava puolikaskin on jo suunnitteilla ja kuten arvata saattaa, juoksuinto on kova!

Onnea kaikille Paavolla maaliin juosseille ja erityiskiitos Kristalle ja Karoliinalla seurasta. Oli siistiä!

P.s. Kiitos kuvista Krista ja Karoliina

Kohti Paavoa!

Huhheijaa! Taas on aikaa kulunut. Blogi on ollut hiljainen, koska a) vauva ja b) autotallityömaa. Kaikki vapaat hetket kuluu rakentaessa ja kun pieni tyttö on hereillä, niin keskityn häneen. 

Toukokuusta on hypätty kesäkuuhun ja heinäkuu häämöttää ovella. Juoksemaan en ole kerennyt niin paljon kuin olisin halunnut. Etenkin vauhtikestävyyden harjoitteleminen on jäänyt liian vähälle. Tästä huolimatta mun kymmenes puolimaraton lähestyy. Tämä puolikas on myös ensimmäinen puolimaraton, jonka juoksen raskauden jälkeen. 

Eli siis ensi lauantaina olisi tarkoitus juosta Paavo Nurmi maratonilla puolikas. Ennätysjuoksua en lähde hakemaan, mutta kyllä minä itselleni pienen tavoitteen olen asettanut. Jännitys on tällä hetkellä aivan kamalaa! En ole koskaan jännittänyt juoksua näin paljon. Olen epävarma kunnostani ja siksi siis jännittää, mutta voi miten paljon tuota tapahtumaa odotan!! Numerolappu rintaan vihdoin yli puolentoista vuoden tauon jälkeen  :)

Yritän lähteä liikkeelle hitaasti. Mun täytyy tsempata tässä tosi paljon, ettei lähde mopo keulimaan heti alussa. Kiristän sitten 10km jälkeen, jos on paukkuja. Kannustamaan on tulossa oma perheeni ja etenkin tytön näkeminen matkalla on varmasti tsemppaavaa. Yritän myös olla ajattelematta maalia koko ajan, vaikka pelkkä ajatus maaliviivasta saa naamani onnelliseen hymyyn. Saattaa tulla itku sitä ylittäessä...

Tämä puolikas on minulle kunnon testauksen paikka. Syksyllä olisi tarkoitus juosta toinen puolikas, johon voi sitten asettaa tarkemman tavoiteajan tämän juoksun perusteella. 10. Puolimaraton on minulle kuitenkin merkittävä virstapylväs ja oli aika mikä tahansa, niin voin olla tyytyväinen jos maaliin pääsen.

Oi ihana toukokuu

Ja otsikolla tietysti viittaan sarkastisesti tähän säähän! Siis lunta ja rakeita jo toista päivää. Toukokuussa! 

Treenit viime postauksen jälkeen ovat kulkeneet hyvin ja olen pystynyt pitämään treenirytmiä yllä. Viime viikolla sai juosta pelkässä juoksupaidassa, kun aurinko lämmitti. Eilen juoksukoulussa saatiinkin sitten lumihiutaleita naamalle. Pakko todeta, että se aurinko oli hiukan enemmän mun makuun tässä vaiheessa vuotta...

Meidän vappu sujui rauhallisesti. Riehuttiin ilmapallojen kanssa ja syötiin munkkeja. Perheemme nuorimmainen otti niin paljon intoa foliopalloistaan, että harkitsin jo hetken ostavani heliumtäytyöpullon kotiin. Vapun jälkeen aloitettiin pihatöitä ja ensi viikolla kylvetään nurmi (, jos ei sada lunta!). Muuten elellään perusarkea vielä toukokuu ennen kuin miehellänikin alkaa loma.

Juoksukoulussa oli testijuoksu, jossa sain uudet sykerajat ja vauhtirajat. Pk-tahti on edelleen hidasta, 6.30-7.30/km. Tätä hidasta juoksua yritän tahkoa nyt parhaani mukaan. Tänäänkin olin tuolla lumihiutaleiden ja rakeiden keskellä tekemässä pienen lenkin. Varpaat kastui ja ilma otti päähän, mutta silti edes muutaman kilsan pyyhällys! 

Juoksun lisäksi olen tehnyt lihaskuntoa ja käynyt luistelemassa, Jeejee! Vaikka juoksu on ihanaa, niin luisteleminen on kyllä mun laji. Oli aivan mahtavaa tauon jälkeen viilettää jäällä ja unohtaa kaikki muu. Tulevana sunnuntaina juhlin ensimmäistä äitienpäivääni. Kotiväki toivottavasti hemmottelee hyvällä ruualla ja pusuilla. Onnea etukäteen kaikille muillekin äideille. Juhlaan on aihetta myös ensi viikolla, kun mittariin pärähtää kaksi vuotta avioelämää. Siispä juhlaa ja juoksua luvassa (toivottavasti hiukan vähälumisemmassa kelissä).

Onnistunut treeniviikko

Vihdoin saan kirjoittaa postauksen, jossa on kyseinen otsikko! Tällä viikolla olen pystynyt tekemään kaikki suunnittelemani treenit ja olo on tyytyväinen. Tämä ei ole ollut itsestäänselvyys kaikkien sairastelujen vuoksi ja siksipä otan tästä nyt huumaa.

Maanantaina juoksin 8km:n PK-lenkin. Mun PK-vauhti on vielä hidasta. Pääasia, että sykealue on oikea. Tiistaina maratonkoulussa oli kunnon rääkki vetotreenin merkissä ja olo treenin jälkeen oli ihanan poikkinainen! Keskiviikkona ja sunnuntaina juoksin sitten vielä PK-vauhtista lenkkiä seitsemän kilsaa kumpanakin päivänä. Matkat olivat lyhyitä tällä viikolla, mutta ekaa kertaa pitkään aikaan neljän treenin viikko! 

Juoksun lisäksi viikkoon sisältyi kaksi maininnan arvoista kävelylenkkiä. Vaunulenkki Kristan ja meidän tyttöjen kera oli piristävä. Perjantaina nappasin tytön rintareppuun ja suunnattiin luontopolulle Ruissaloon, jossa vietimme kaverin babyshowereita tällaisella retkellä. Maisemat olivat upeita. Reippailun jälkeen tietysti grillattiin makkarat ja syötiin eväitä. Rintareppulenkit on nykyään jo aika raskaita, kun meidän 9kk-ikäisellä tytöllä on painoa 8kiloa. 

    Upeat joutsenet Ruissalossa

    Minin lenkkarit <3

Treenirytmi on löytynyt. Nyt kun pysyttäisiin kunnossa ja pystyisin pitämään tätä tahtia Paavoon asti! Oikein mukavaa uutta (treeni)viikkoa!

Uudet tossut, jei!

Hyvää pääsiäistä kaikille! Ulkona keli ei ole kovin keväinen. Äsken käytiin koiran kanssa lumisateessa(!!!) lenkillä. Siitä huolimatta mulla on ollut tosi keväinen mieli jo pari päivää. Kevät on mun lempparivuodenaika ja aion nauttia luonnon heräämisestä.

Pääsiäistä vietetään rauhallisesti kotona. Tehdään hiukan hommia, mutta myös nautitaan toistemme seurasta. Muutamia sukulaisia ja kavereitakin saadaan kylään. Tänään käytiin kolo perheen voimin kaupungilla. Meille sellainen on tosi harvinaista, kun ei yleensä koko perheenä luuhata kaupoissa. Koti sai uutta sisustustavaraa ja urheilukaupan alekampanjasta otettiin ilo irti. Minä ostin uudet juoksukengät ja mieheni sekä juoksukengät että vapaa-ajan lenkkarit.

Omat tossuni on jo minulle tutut Adidaksen Adios Boostit. Niistä on tullut mulle ihan luottokengät. Edelliset olivat tulleet tiensä päähän ja tiesin heti, että samanlaiset olisi taas saatava. Kävipä vielä erinomainen tuuri, kun juuri minun kokoni oli vielä edelliskauden poistossa ja kengät olivat suorastaan naurettavan halvat. Pienestä jalasta on hyötyä!! Minua ei yhtään haittaa, että kengät eivät ole uusimmat mahdolliset. Nyt kelpaa taas kerätä kilometrejä. Huomenna illalla onkin testilenkin aika.

Miehelle ostettiin New Balancen 1500 V3-kengät. Ne olivat saaneet juoksijalehden kenkätestissä hyvän arvostelun ja olivat myös hyvässä tarjouksessa. Varovasti mieheni myös puheli, että josko hänkin lähtisi johonkin juoksutapahtumaan. Se olisi kivaa!

Nyt kelpaa taas juosta! Ennen kuin jatkan pääsiäisen viettoa haluan vielä kertoa teille yhdestä huikeasta jutusta! Meillä jäi mun työpaikalta kuusi mun työkaveria myös äitiyslomalle viime syksynä. Yhdessä me olemme treffailleet useasti vauvojen kanssa. Keksittiin sitten tehdä myös yhdessä tehdä hiukan hyvää. Yhdessä keräsimme 1271 pääsiäismunaa ystäviltä, sukulaisilta ja tutuilta Facebook-tapahtuman avulla ja lahjoitettiin nämä pääsiäismunat Brother Christmasin avulla TYKS:n lapsipotilaille. Ehdottomasti yksi hienoin juttu, jossa olen ollut mukana. Lisää tästä ja muusta Brother Christmasin toiminnasta löydät hänen facebook-sivuiltaan. Tästä hommasta tuli niin hyvä mieli, että uskon hymyileväni vielä monen vuoden päästäkin tätä muistellessa.

Hyvää ja rauhallista pääsiäistä kaikille!

Kevään korvilla

Vihdoin uskallan sanoa, että me ollaan melkein terveitä. Tai kukaan ei tässä taloudessa tällä hetkellä syö antibiootteja. Se on jo pieni voitto! Varovaisesti toivon myös juoksuharjoittelun käynnistyvän vihdoin kunnolla.

Meidän alkukevät on siis mennyt sairastellessa. Itse olen käynyt läpi mm. Kurkunpääntulehduksen ja poskiontelotulehduksen. Talvi ei juoksuharjoittelun tiimoilta ollut ihan sellainen, mitä olin etukäteen suunnitellut, mutta näillä mennään. Jos sairastelut olisivat nyt jääneet taakse ja pystyisin noudattamaan kolmen harjoituksen viikko-ohjelmaani kevään ajan. Kai sitä parissa kuukaudessa ehtii jonkinlaiseen juoksukuntoon ennen ekaa puolikasta.... hui!

Viime viikolla otimme pienen irtioton arkeen, kun teimme vauvelin kanssa ekan ulkomaanmatkan. Olimme viikon Espanjassa mun vanhempien vuokraamassa asunnossa. Tarjolla oli siis myös lastenhoitoapua eli aikaa juoksulle löytyi myös. Kävimme mieheni kanssa kahdestaan juoksulenkeillä neljä kertaa. T-paidassa juokseminen oli ihanaa, mutta vaikeaa. Lämmin ilma aiheutti suonenvetoja ja kaikki nesteet hikoilun myös heti pois. Kroppa ei ollut tottunut lämpöön. Matka meni hienosti ja turhaan etukäteen jännitin tytön selviämistä. Hän selkeästi nautti lomasta ja oli lentokoneessakin kuin mallikansalainen. Oli ihana nauttia koko perheen yhteisestä ajasta ja vain leikkiä tytön kanssa. 

Matkan jälkeen aloitamme talomme pihatyöt pikkuhiljaa. Kevät ja valo antavat varmasti kaivattua lisäenergiaa siihenkin projektiin. Tuntuu, että kahdeksan viikon sairasteluputki teki meistä aivan nuutuneita. Nyt on kuitenkin taas uutta energiaa ja jo pääsiäisenä minulla olisi luvassa terassin rimojen ja sokkelin maalausta. 

Ei ole oikein ollut edes mitään kirjoitettavaa tänne blogiin, kun harjoitukset ovat ottaneet vain takapakkia. No, nyt uuteen nousuun ja toivottavasti ilman tulehduksia ja flunssapöpöjä! Tässä on parisen kuukautta aikaa ekaan juoksutapahtumaan ja se antaa kyllä harjoitteluunkin motivaatiota. Tänä vuonna minut nähdään starttiviivalla Paavo Nurmen puolikkaalla ja toivottavasti myös Tampereen puolimaratonilla.

Sairastuvalta päivää

Ulkona on mitä hienoin keli! Aurinko paistaa ja pakkanen kipeistelee. Meillä sitä ihaillaan ikkunan takaa, sillä täällä on sairastupa. Itse olen ollut meidän neidin syntymän jälkeen kuudesti flunssassa ja vaikka viimeisin tauti alkaa olla voiton puolella, niin yskä ärsyttää edelleen. Tällä kertaa flunssalta ei välttynyt meidän perheen nuorinkaan, vaan myös pikkuinen on joutunut sairastamaan. Vierailimme ensiksi hänen kanssaan sairaalassa laryngiitin vuoksi ja nyt hänen siitä alkanut flunssansa äitiy keuhkokuumeeksi :(. En ollut osannut kuvitellakaan, miten kamalaa oman lapsen sairastaminen on. Parit itkut on omasta toimestanikin itketty, kun ruoka ei lapselle maistu tai kun yöllä herätään klo 03.00 viidettä kertaa yskimään. Toivottavasti nyt lääkkeet tehoavat ja tauti alkaa talttua.

Uuden vuoden alkaessa katsottiin jo mieheni kanssa meidän viikkorytmiin mulle kolme juoksupäivää. Hyvä suunnitelma odottaa vielä toteutumistaan, sillä sairaana ei tietenkään treenata. Viimeistään tässä vaiheessa voi heittää hyvästit kaikille aikatavoitteille ja asettaa ensikesän puolikkaalle pelkästään selviytymis-tavoitteen. Mulla on niin kova ikävä juoksemaan ja treenaamaan! Yhtenä päivänä puin juoksutrikoot vaan huvikseen päälle, mutta se ei kyllä ainakaan ikävää helpottanut :) sen jälkeen olenkin tyytynyt tavallisiin leggareihin ja villasukkiin.

Lauantaina meidän olisi tarkoitus mennä blogiaan henkiin herättelevän Kristan kanssa ekalla yhteiselle mama-juoksulenkille lapsiemme syntymän jälkeen. Voi että, miten toivon olevani kunnossa tuolloin. Olemme yhdessä käyneet vaunuilemassa, mutta nyt olisi vihdoin vuorossa taas juoksulenkki. Kerran se jo peruuntui meidän sairastelujen vuoksi. Me molemmat muuten tähtäämme ensi kesän Paavon puolikkaalle. Mukana silloin molemmilla pienet neidot kannustusjoukoissa :)

Tekipä hyvää näppäillä tämä teksti. En ole hirveästi poistunut kotoa viime päivinä. Tyttö nukkuu tulikuumana sylissä tätä kirjoittaessa. Jahka hän tuosta heräilee, niin annetaan lisää kuumelääkettä pikkumurulle ja luetaan Pikkutoukka Paksulainen yhdeksännen kerran tähän päivään. Oikein aurinkoista viikon jatkoa ruudun toiselle puolen. Nauttikaa sydäntalvesta meidän puolesta!

Uusi vuosi

2017 vuotta on jo eletty tovi. Meidän joulu meni pienessä kaaoksessa, kun muutimme uuteen kotiin viikko ennen joulua. Täällä kotona on vielä tehtävää ja sisutus olisi tarkoitus saada kokonaan valmiiksi kevään aikana, mutta silti täällä on aivan ihana asua! Onhan tämä meidän itse tekemä ja suunnittelema. Täällä meidän tyttö saa kasvaa aikuiseksi (, jos miehen rakennuskärpänem ei puraise uudelleen). Vanhan kodin ovea sulkiessa iski silti ihan kamala haikeus, sillä niin paljon hyviä muistoja syntyi niiden seinien sisäpuolella. Muistot onneksi pysyvät!

2017 on lähestulkoon kokonaan vielä edessä. Minä aion ottaa tästä vuodesta kaiken irti. Vuosi 2016 oli upea - rakensimme perheen ja talon. Tänä vuonna otamme rauhallisemmin ja nautimme tyttäremme kehittymisestä ja uudesta kodista. Tavoitteena minulla on nauttia joka päivästä! Lapselle täyttää puoli vuotta huomenna ja nyt olen tajunnut, miten nopeasti aika menee. En halua hukata hetkeäkään hänen elämästään. Lisäksi tietysti haluan kohottaa kuntoani ja löytää lihakseni takaisin. Juoksun suhteen tavoitteena on räpiköidä puolimaraton tai kaksi maaliin asti. Olen sairastellut pisin syksyä, joten aikatavoitteita en aseta. Kaikki riippuu siitä, miten paljon pystyn keväällä treenaamaan. Tulen tänä vuonna juoksemaan ainakin Paavo Nurmen puolikkaan. Lisäksi syksyllä oleva Tampereen puolimaraton kiinnostaa. Onko jollain kokemusta siitä tapahtumasta? Keväällä olisi kiva käydä jolkottelemassa kymppi omaksi iloksi ja käydä haistelemassa kisafiilistä. Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!

#rapakunto

Maratonkoulu on alkanut ja nyt sitä on jo kulunut kolme kertaa. Tasotestin tein tiistaina ja pakko sanoa, että raskaus on tehnyt tehtävänsä kunnolle :) sykkeet ovat korkeammat ja vauhti hitaampaa. Se oli tietysti odotettavissakin. Nyt odottelen tämän hetkisiä sykerajojani ja yritän löytää aikaa peruskunnon kohottamiseen. Hitaita lenkkejä luvassa siis rapakunnon kehittämiseksi.

Päivät kotona menevät vauhdilla meidän tytön kanssa. Hän on aktiivinen pikkumimmi ja päivät koostuvat leikeistä ja sylihetkistä. Vaunulenkeillä käydään kerran päivässä. En voi uskoa, että huomenna meidän vauva täyttää jo neljä kuukautta. Sen kunniaksi aloitetaan perunan maistelu. Me aloitimme myös vauvauinnin ja se on mukavaa, koko perheen ( - koira) yhteistä puuhaa. Viime viikonloppuna pääsimme juhlimaan mieheni ensimmäistä isänpäivää. Lahjaksi hän sai tytön kanssa askartelemani paidan sekä seitsemän kerran isä-vauva - jumppakurssin.

Uusi koti etenee kovaa vauhtia. Tänään asennetaan raput ja neljän viikon päästä olisi tarkoitus muuttaa meidän omaan, uuteen kotiin. Odotan sitä malttamattomana, vaikka tästä kodista lähteminen tuntuu haikealta. Täällä ehti tapahtumaan niin paljon hyviä asioita.  Muuton jälkeen uskon, että juoksulle jää paremmin aikaa ja pystyn vihdoin aloittamaan säännöllisen harjoittelun kohti ensi vuoden kisoja.

Mamma maratonkouluun

Kiirettä pitää! Niin paljon on tekemistä, että ei tunnu aikaa löytyvän netissä oloon ollenkaan. Talolla on sisätyöt kovassa vauhdissa ja rautakaupassa tulee vierailtua nykyään ruokakauppaakin ahkerammin. Metsästetään pyyhekoukkuja ja vessapaperirullatelinettä ja ovikelloa ja muuta pientä, mitä en edes ole tajunnut tarvitsevani. Meidän rivitalokoti on myyty ja olen aloittanut pakkauspuuhat muuttoa varten. Aina, kun pikkuneiti nukkuu, yritän pakata laatikon. Ja lisäksi tietty tuo ihana vauva vie aikaani.

Pientä sneakpeakia alakerran vessasta...

No, nyt on kuitenkin hetki aikaa päivittää tänne kuulumisia. Nyt meinaan voin julistaa juoksemisen ihan virallisesti startanneeksi, sillä olen ilmoittaunut ensi viikolla alkavaan maratonkouluun. Ihana mieheni lupasi minulle tämän vakkarivapaaillan, jotta pääsen mukaan taas! Parasta maratonkoulussa on valmennuksen lisäksi hauskat ihmiset ja heidän seuransa. Mulla on jo kahden vuoden aikana syntynyt sieltä kaverisuhteita, mikä on tietysti ihan mahtavaa!

Olen niin innoissani tästä asiasta! Vaikka tämä vauva-arki on ihan parasta ja syksy on ollut upea ja ainutlaatuinen, niin on ihanaa saada jatkaa omaa harrastusta. Maratonkoulu tekee mun juoksemisesta säännöllistä ja on kiva saada uuteen arkeni sopiva harjoitusohjelma. Odotan myös nykyisen kuntoni mukaisia sykerajoja, jotka selvitetään kuntotestissä. Maratonkoulu on auttanut mua hyviin tuloksiin edellisvuotena ja toivon, että nyt saan sieltä apua myös.  Tämä mamma lähtee hymy korvissa maratonkouluun!

Nämä pikkujalat pääsevät uimakouluun ensi viikolla 😊

Ensimmäiset juoksuaskeleet

Nyt ne on otettu! Meinaan ensimmäiset juoksuaskeleet sitten viime alkukevään jälkeen. Ja voi pojat, miten ihanaa se oli!

Liikkumisluvan sain pari viikkoa sitten. Silloin lisäilin kävelylenkeille vauhtia ja tontilla tein raskaampia töitä. Ekat juoksuaskeleet otin viime viikolla, kun sain vihdoin kaivaa juoksuvaatteet naftaliinista ja solmia juoksukengät jalkaan. Eka lenkki  oli jo poltellut mielessä ja juoksin sen ilman kelloa vain fiilistellen. Juoksu kulki hyvin, vaikka vauhti ei varmasti päätä huimannut. Oli niin täydellistä, kun maha ei painanut, ei supistanut eikä ollut koko ajan pissahätä, kuten alkukeväästä viimeisillä lenkeilläni. Juoksu oli taas mukavaa ja rentouttavaa. Tarkoituksenani oli aloittaa kevyesti noin puolen tunnin lenkillä, mutta hiukan lipsahti ja aikaa meni melkein kolme varttia, kun tossut vain veivät. Kotiin palasi rentoutunut äiti. Liikunta on ehdottomasti paras keino virkistyä.

Nyt on juoksut taas aloitettu ja pikkuhiljaa alan laatia suunnitelmaa ensi kevään ja kesän kisoihin. Olen myös miettinyt maratonkouluun osallistumista, jos saadaan aikataulut miehen kanssa sopimaan yksiin. Juoksut on tästä eteenpäin aikataulutettava pikkuneidin mukaan, mutta se sopii minulle. En aseta ensi vuodelle itselleni tulostavoitetta, vaikka juoksutapahtumiin aionkin osallistua. Maratonia en ensi kesänä juokse, mutta puolikkaita kyllä.

Muuten meidän arki rullaa hyvin. Meidän vauva nukkuu yöllä hienosti, enkä ole kovin väsynyt. Ensi viikolla hänellä on ikää jo kolme kuukautta. Olen aivan varma, että äitien aika kulkee nopeammin kuin muiden. Miten syntymästä voi olla jo kolme kuukautta? On kuitenkin hienoa seurata pienen kasvua ja kehitystä. Hän jaksaa jo olla pidempiä aikoja hereillä ja touhuta. Viime viikolla aloitimme kymmenen kerran vauvasirkusjumpam ja marraskuussa aloitamme vauvauinnin. Liikunnan haluamme heti alusta alkaen mukaan myös lapsemme elämään ja on kiva nähdä kun vauva nauttii siitä. Olemme jo yhdessä retkeilleet luonnossakin. Tontilla sisätyöt etenee kovaa vauhtia. Meillä on pian jo keittiö, vessat ja kodinhoitohuone. Muuttamaan pitäisi päästä ennen joulua.

Uuden arjen opettelua

Ensinnäkin, kiitos kaikille onnitteluista. Täällä ollaan edelleen ihan vauvakuplassa. Meidän pikkuinen I täyttää tänään jo kolme viikkoa. Vitsit, miten nopeasti aika menee! 

Viime viikolla vauva saavutti syntymäpainonsa, joten nyt meillä on enää kerran viikossa painokontrolli. Se on mahdollistanut myös paremmin uuden arjen opettelua. On käyty vaunulenkeillä koko perheen voimin ja käyty kylässä ystävillä. Kauppaan lähtö ei enää kestä 3,5 tuntia ja omaa aikaakin on jäänyt vauvan nukkuessa. Tällä viikolla me harjoitellaan jo olemista kahdestaan, kun mieheni on töissä raksallamme. Ensi viikolla hänellä alkaa työt, joten tämä viikko on hyvää harjoittelua ensi viikkoa varten. Isyysloma säästetään myöhempään syksyyn, jolloin muutto uuteen kotiin tulee ajankohtaiseksi.

Olen aloittanut lantiopohjalihasten jumppaamisen. Kävely on vielä toistaiseksi ainoa urheilumuotoni, mutta se tuntuu tällä hetkellä hyvältä ja pystyn jo kävelemään pitkiä lenkkejä.  Keho on palautunut hienosti synnytyksestä ja painoakin on tällä hetkellä vähemmän kuin I:n odotusta ennen. Minä olen jo tehnyt alustavat ristiäisvalmistelut, sillä I:n kastejuhlaa vietetään noin kuukauden päästä.

Tuntuu hassulta seurata reppumainoksia ja koulunalkuhuumaa, kun ei itse ole aloittamassa lukuvuotta. Toisaalta se tuntuu tällä hetkellä myös erittäin luonnolliselta ja hyvältä. Syksyä odotan innolla. Moni kaverini on saanut tai saa syksyn aikana vauvan ja arkipäivisin saan nauttia ystävieni ja heidän vauvojen seurasta yhdessä rakkaan tyttäreni kanssa. Talossamme alkaa sisätyöt tuota pikaa ja pääsemme muuttamaan viimeistään jouluksi uuteen kotiin. Olen aivan käsittämättömän innoissani uudesta kodistamme. Hiukan tosin harmittaa, ettei minusta tällä hetkellä ole raksa-avuksi kun hoidan maailman tärkeintä tehtävää olemalla äiti. Elämä ja arki on tällä hetkellä erittäin onnellista.

Vauvauutisia

Eräänlainen maraton tuli tiensä päähän 19.7. kun minusta tuli äiti ja aviomiehestäni isä pienelle keijukaistytöllemme. Kaikki ei todellakaan mennyt kuten oli suunniteltu, mutta harvemmin näissä asioissa vissiin menee muutenkaan. Meillä synnytys tuli täytenä yllätyksenä, sillä olimme perjantaina menossa tyksiin liikeseurantaan, kun vauvan sydänäänet yllättäen laskivat ja katosivat. Nitrojen avulla sydän saatiin taas toimimaan ja viikonlopun yli kypsyteltiin vauvan keuhkoja kortisonilla ja hoidettiin sydäntä nitroilla. Olin koko ajan sydänkäyrissä kiinni ja oli todella piinaavaa seurata pikkuisen sydäntä monitorilta. Neljä päivää makasin kiinni monitoreissa ja olin letkuruokinnassa mahdollisen kiireellisen sektion varalta. Mieliala vaihteli suuresti noina neljänä päivänä ja tuli kyllä monet pelonsekaiset itkut itkettyä. Synnytys käynnistettiin tiistaina ja onneksemme pikkuisen sydän kesti vauhditetun synnytyksen ja klo 23.34 samana päivänä meille syntyi pienen pieni tyttö, joka painoi 2455g ja oli 46cm pitkä. Tytöllä on paksu, tumma tukka, nöpönenä ja hentoinen olemus. Hän syntyi neljä viikkoa etukäteen rv36+0. Loppujen lopuksi kaikki on hyvin. Tyttömme voi hyvin ja synnytys oli ihan ok kokemus. Hänen keuhkonsa ja sydämensä ovat terveet ja aluksi aika paljonkin laskenut paino on kääntynyt jo hyvään nousuun ja varmaan ensi viikolla ollaan jo syntymäpainossa.

Kotiin pääsimme yhdeksän sairaalapäivän  jälkeen ja pakko todeta, että kyllä ihmisen on hyvä olla kotona. Täällä opettelemme uutta arkea nelihenkisenä perheenä (lasken koiran perheenjäseneksi myös :) ). Jo nyt voin todeta, että jos raskaus oli maraton, niin tästä taitaa alkaa oikea ultrajuoksu ;)

Blogin ja juoksun pariin on jo kova ikävä. Kesän aikana on ollut piinaavaa seurata eri juoksutapahtumia somen kautta. Kuitenkin annan nyt keholleni aikaa palautua rauhassa ja lisäksi pieni, rakas lapsemme tarvitsee tietysti paljon hellyyttä, huolenpitoa ja rakkautta. Juoksemaan alan taas syksyllä ja ensi kesänä haluaisin taas juoksutapahtumiin mukaan. Sitä ennen nautin täysillä ajan pysähtymisestä ja pienen ihmeemme elämän alkutaipaleesta. Suojelusenkelit olivat onneksi matkassa mukana.

Tilannepäivitystä ja syy blogihiljaisuuteen

Heippa,

Hengissä ja hyvissä voimissa ollaan, vaikka blogi onkin ollut hiljainen ja kuollut. Alkuvuodesta on tapahtunut niin paljon asioita, että on vaikea edes pukea kaikkea sanoiksi. Juokseminen on jäänyt taka-alalle ja ikävien tapahtumien vuoksi en ole halunnut kirjoittaa tänne blogiin muusta yksityiselämästäni. Nyt on kuitenkin aika päättää hiljaisuus tältä osin:

Syynä blogihiljaisuuteen ja juoksukuulumisten päivittelytaukoon on se, että tänä vuonna en aio kisata lainkaan, sillä meille tulee elokuussa vauva! Koko alkuvuosi on mennyt totutellessa uuteen oloon. Välillä on ollut pahaa oloa ja ruokahaluttomuutta ja koko ajan on väsyttänyt. Olen tähän asti juossut pari kertaa viikossa todella rauhallisia lenkkejä, mutta nyt tärähdys on alkanut aiheuttaa supistelua ja juoksu on tällä viikolla vaihtunut kävelyyn ja pyöräilyyn. Liikkumaan olen edelleen pyrkinyt niin paljon kuin mahdollista. Viime perjantaina olimme toisessa ultrassa ja kaikki oli juniorilla hyvin. Hirveästi en halua raskausasioistani tänne blogiin kertoa, koska ne tuntuvat niin yksityisiltä ja blogin alkuperäinen idea oli kuitenkin kirjoittaa juoksuharrastuksesta. Nyt kuitenkin tämä raskaus vaikuttaa harrastukseen, joten taukoa tulee varmasti jatkossakin. Yritän silloin tällöin päivitellä kuulumisiani kuitenkin.

Töissä olen pystynyt olemaan melko normaalisti koko ajan. Enää olisi yhdeksän viikkoa töitä ennen kesä- ja äitiyslomaa. Hassua! Tontilla hommat on kovassa vauhdissa ja pohjatyöt ovat ensi viikon jälkeen valmiit. Rakas mieheni on ollut aivan huikea hoitaessaan tonttiasioita ja meidän kotia ja Remy-koiraa silloin kun itse olen ollut pää vessanpöntössä tai päiväunilla.

Luistelukuviot osaltani päättyivät viime viikolla, kun tämä kausi loppui. Hallinoven sulkeminen tuntui tottakai haikealta, mutta olen innoissani uudesta elämänvaiheesta, joka ensi syksynä alkaa. Kotiäitiys (tai äitiys ylipäätään) tuntuu vielä utopistiselta näinkin menevälle ihmiselle kuin minä, mutta se on myös ihana mahdollisuus pysähtyä nauttimaan uudesta arjesta. Meidän elämässä tapahtuu isoja muutoksia kesän ja syksyn aikana, kun perheemme kasvaa ja oma koti valmistuu. 

Jos supistelut helpottaa, niin yritän jatkaa juoksua vielä kevyesti. Toisaalta olen oppinut nauttimaan myös pitkistä kävelyistä ja pyöräilystä. Kesällä olisi tarkoitus vielä pystyä hääräämään tontilla apuna. Juoksut jatkuu kunnolla taas lapsen syntymän jälkeen. Uskon, että motivaatio on silloin kohdillaan, vaikka uusi perhetilanne rajaakin harjoittelua uudella tavalla. Kesällä 2017 olen toivottavasti taas mukana starttiviivalla juoksutapahtumissa laittamassa töppöjalkojani toisen eteen mukanani uusi kannustaja miehen ja koiran lisäksi. Nyt kuitenkin keskityn nauttimaan alkavasta keväästä <3 joka vuosi luonnon herääminen talven jälkeen tuntuu yhtä hienolta. Nauttikaa tekin jokainen ihanista ulkoilukeleistä ja lintujen laulusta.

Pakkaspäiviä ja KV-kisahuuma

Olen jotenkin jumissa blogin kanssa. En ihan periaatteesta halua kirjoitella tänne hirveästi muita kuin treeniin liittyviä asioita, koska olen taas alkanut olemaan varovaisempi yksityisyydestäni työn vuoksi. Ja nyt kun talvi tänne Suomeen vihdoin on saapunut, niin juokseminen on ollut vähäistä. Viikon aikana olen käynyt nyt kahdesti lenkillä ja toinen niistä meni osittain kävelyksi. Toisaalta olen urheillut muilla tavoin. Olen käynyt tuossa läheisellä kuntosalilla pari kertaa herättelemässä lihaksia vain todetakseni, että herättelyä ne kaipaavatkin! Lisäksi olen käynyt ulkojäillä luistelemassa ja rakastunut taas ulkojäihin vuoden tauon jälkeen. Viikonloppuna korkkasin hiihtokauden ja nyt pidän peukut pystyssä, että tämä lumi pysyy muutaman viikon maassa, jotta pääsen jatkamaan hiihtoa. Tänään töissä olin pulkkamäessä riehumassa lasten kanssa.

Tänään maratonkoulu jää välistä, sillä ensi yönä lähden Salzburgiin muodostelmaluistelukilpailuihin valmentamaan. Tässä on kova pakkaus menossa ja kisakassiin on pakattu Suomen lippu. Fiilis on korkealla, sillä voitimme viime sunnuntaina aluemestaruuden ja ohjelma sujui todella hyvin. KV-kisoissa on aina huikea tunnelma ja luvassa on mahtava reissu ja kisa. On hienoa päästä edustamaan oman seuran lisäksi rakasta kotimaata. 

Muuten menee hienosti. Saimme rakennusluvan ja nyt on menossa maatöiden kilpailutus. Pian päästään tositoimiin tontillakin. Töissä kevätlukukausi on mulle aina helpompi, kun mennään valoa kohti. Hassua, että tammikuu on jo yli puolessa välissä. Paljon kivoja asioita on luvassa pitkin kevättä.

Hyvää uutta vuotta!

Joulu tuli vietettyä perhepiirissä rentoutuen. Oli ihanaa vain olla ja pysähtyä. Koko syksy on menty sen verran kovalla syklillä rakennusprojektin ja töiden suhteen, että rentoutuminen oli paikallaan. Joulun jälkeen loma jatkui ja oli kiva käydä ajan kanssa erilaisissa rakennusliikkeissä. Mun lempparishoppailuliike on nykyään rautakauppa, mikä on hiukan huolestuttavaa :) 

Uutta vuotta otettiin vastaan mun työkaverin luona rauhallisesti. Vuoden eka lenkkikin tuli juostua heti vuoden ensimmäisenä päivänä Kristan kanssa. Juttu kulki tällä(kin) kertaa juoksua paremmin, mutta mukavaa oli. Nyt on aika kovat pakkaset päällä. -15 astetta on mulle ehdoton juoksuraja ja sen jälkeen siirryn sisäliikuntaan. Uintia olen ainakin ajatellut, jos pakkaset alkavat paukkua.

Maanantaina loppuu loma ja arki alkaa taas. Uusi vuosi alkaa luistelun puolella räväkästi, sillä heti loppiaisena on seuraavat kisat. Tammikuussa on luvassa myös tämän vuoden KV-kisa tällä kertaa Salzburgissa. Rakennusprojektissa ollaan siinä vaiheessa, että odotellaan rakennuslupaa myönnettäväksi ja sitten alkaa ihan oikeasti tapahtua paperin pyörittelyn sijaan. Juoksukoulu on vielä ensi viikon tauolla, mutta sitten sekin jatkuu.

Vuosi 2016 tulee olemaan meille kiireinen, sillä talon rakennus vie aikaa. Tämä vuosi on kuitenkin tehty unelmista ja niiden toteuttamisesta sekä muutoksista. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille.