Varttimara Itämeri Maratonilla

Tämän vuoden viimeinen lappujuoksu tuli juostua eilen upeassa syysauringossa Hangon Itämeri Maratonilla. Matkaksi valikoin tällä kertaa elämäni ensimmäisen varttimaran eli 10,55km matkan. Matkaa lähdettiin aamutuimaan ystäväporukalla, josta osa oli menossa suorittamaan elämänsä ekaa puolimaratonia. Autossa oli odottava tunnelma ja iloinen mieli.

Perillä Hangossa löysimme helposti kisapaikalle, joka sijiatsi koulussa. Kävimme ilmoittautumassa ja hakemassa kisanumerot ja tapahtuman tekniset juoksupaidat. Vessassa juoksemisen ja varusteiden vaihdon lomassa tuttu jännityksen tunne alkoi ilmoittaa itsestään. Mitä ihmettä mä näissä tapahtumissa aina jännitän?

Ennen lähtöä verryttelimme pikkuisen. Sovimme, että juoksen kannustamaan ystäviäni puolimaratonin 18,5km kohdalle oman suoritukseni jälkeen ja juoksen siitä erään ensikertalaisen tukena maaliin. Toivotin kovasti tsemppiä kavereilleni ja samalla iloitsin heidän tulevista suorituksistaan.

Omaan kisaan olin päättänyt lähteä juoksemaan ensi sijaisesti kympin aikaa ja päätin kellottaa sen itselleni. Tavoitteni oli juosta kymppi alle 53 minuutin. Lähdössä hakeuduin aika eteen. Oli ihana odottaa lähtölaukausta, kun tiesin, ettei minun tarvitse jännittää polvikipua. Lähdin matkaan rivakasti ja eka kilsa taittui aikaan 5.10. Päätin höllätä hiukan, jotta jaksan loppuun asti. Reitti kulki kauniisti Hangon keskustan läpi, jossa oli ihmisiä kannustamassa. Meri väreili syysauringon paisteessa. Reitti oli todella kaunis. Se kulki pienen hetken metsänreunaa. Viiden kilsan kohdalla oli eka juomapiste ja päätin hörppästä vettä. Vesipisteeltä puolimaratonin ja maratonin kiertäjät jatkoivat eri suuntaan kuin me varttimaralaiset. Reitti vaihtui omakotitaloalueelle, jossa talojen pihalla oli perheitä kannustamassa meitä. Erityisesti mieltä lämmitti lapsien katuliiduilla kirjoittamat tsemppiviestit asfaltin pinnassa.

Oma vauhtini pysyi ekan kilsan jälkeen tasaisena kunnes kuuden kilsan jälkeen vauhti hiukan hiipui ja väsymys alkoi painaa. Kannustaja huikkasi mulle vähän ennen seitsemän kilomertin kylttiä, että olen naisten neljäntenä, josta sainkin kivasti lisäenergiaa ja vauhti alkoi taas rullaamaan kevyemmin. Kahdeksan kilomertin kohdalla oltiin taas Hangon keskustassa upeiden villojen ympäröimänä. Hymyilin kannustajille sekä vatsaan tulleella kokonaisen kärjelle. Yhdeksän kilsan kohdalla kuulin takaatani lähestyvän naisen askeleet. Päätin, etten päästä häntä ohi ainakaan ennen kymppiä. 10 km kohdalla juoksin tämän naisen kanssa rinta rinnan ja kellotin itselleni ajan 52,36, joka on siis uusi epävirallinen kympin enkkani. Viimeinen viisisataa metriä olivatkin sitten täyttä tuskaa, sillä 10 km kohdalta alkoi jyrkkänousu, johon hiivuin aivan totaalisesti. Nainen paineli ohitseni ja itse lyllersin mäen ylös. Maaliin juoksin ajalla 55,07 ja se oikeutti naisten sarjan viidenteen sijaan 118 naisen joukosta. Pahuksen hyvinhän mä siis vedin!

Maalissa join hiukan vettä ja söin puolikkaan banaanin. Pakkasin mitalin spibeltiini ja kannustin muutaman varttimaran juoksijan maaliin ennne kuin suuntasin kevyellä hölkällä puolimaratonin 18,5km kohdalle. Herätin aika paljon ihmetystä järjestäjissä juoksemalla vastapäivään :) Katsoin itselleni hyvän paikan ja kannustin kovaäänisesti kaikkia ohijuoksijoita, joista melkein jokainen kommentoi kannustustani jollain tavalla. Tuli hyvä mieli, että pystyin tsemppaamaan niin monia matkallaan. Ystäviäni kannustin myös tottakai. Ja hiukan ennen kuin osasin odottaa saapui myös se ystäväni, jonka kanssa minun oli määrä juosta maaliin. Kannustin koko matkan ja sain hänen vauhtinsa kasvamaan. Menimme vielä melkein kymmenen juoksija  ohikin. Oli siistiä nähdä, miten oma kannustus ja tuki valoi uskoa häneen ja sieltä hän kipitti elämänsä ekan puolimaran maaliin komeasti alle tavoitellun kahden ja puolen tunnin. Hänen onnistumisensa oli eilisessä päivässä parempaa kuin oman suoritukseni tuoma ilo. Ihan mahtavaa nähdä ystäviensä ylittävän itsensä.

Kotimatkalle lähdettiin melko pian sen jälkeen. Turussa jatkoimme jälkipelejä hyvän ruuan ja paljun kera. Kotiin tulin kympin aikoihin aivan väsyneenä ja onnellisenä. Mulla on ollut aivan upea juoksun kisakausi. En voi lakata hämmästelemättä sitä, millaisiin suorituksiin olen venynyt. Nyt on tankki jotenkin tyhjä ja on vaikea miettiä seuraavia tavoitteita. Ainoa varma asia on, että juoksu tulee olemaan osa elämääni vielä pitkään. Nyt haluan vain juosta rennosti ilman ohjelmaa seuraavan kuukauden nauttien syksystä ja mietin sitten seuraavia tavoitteita ja talven harjoittelua. Viikon päästä kuitenkin tulee pikkubreikki, kun lähdemme Caribialle varsinaiselle häämatkallemme. Tosin lenkkikamat aion pakata mukaan sinnekin :)

Tilannepäivitys

Viikko sitten piti aloittaa taas kunnolla juokseminen ja lenkkeily. Polvi tuntuu hyvältä ja uskoisin sen kestävän säännöllisen harjoittelun. Olin odottanut kovasti viime sunnuntain yhteislenkkiä, mutta sitten iski syksyn eka tauti päälle ja viikon liikuntakielto. Huomenna onneksi pitäisi päästä taas urheilemaan.

Maratonin jälkeen olen miettinyt tavoitteita. Tänä vuonna olen saavuttanut melkein kaikki itselleni laaditut tavoitteet. En voisi olla tyytyväisempi. Jos joku olisi vuosi sitten kertonut minulle, että alitan 1.55.00 puolimaralla komeasti, niin tuskin olisin uskonut. Olen juossut tänä vuonna kolme puolikasta ja parantanut jokaisella aikaani. Olen juossut ennätykseni maralla ja kympillä. Aika mahtava kisakausi siis kaikista polvivaivoista huolimatta. Silti tekisi mieli vielä kisata kerran ennen seuraavaa peruskuntokautta. Ajattelin osallistua eilisiin Ruissalojuoksuihin, mutta tauti sotki suunnitelmat. Niinpä perjantaina laitoin ilmoituksen sisään Hangon itämerijuoksuun.

Hankoon saan mukaan muutaman ystävänikin. Ensin meillä oli tarkoitus suunnata tällä porukalla Tartoon juoksemaan, mutta matkaan tuli mutkia. Onneksi sentään päästää Hankoon. Minä ilmoittauduin kympille, sillä en halua itselleni paineita juoksusta. En halua enää lähteä kisaan miettien, että kestääkö polvi maaliin. Hangosta lähden hakemaan rennon juoksun, johon on hyvä päättää kisakausi. Kiva lähteä nauttimaan päivästä ystävien kanssa. Polven tiedän kestävän mukana.

Hangon juoksu on jo kahden viikon päästä. Sen jälkeen lähdemme häämatkallemme, jonka jälkeen aloitan uuden PK-kauden. Pian on siis tämä kisakausi takana ja on aika suunnata katseet tulevaan. Sitä ennen kuitenkin valmistaudun kympille. 

Tough Viking Kaisaniemi kisaturistin silmin

Tapahtumarikas viikonloppu on takana ja uusi viikko edessä. Tämä viikko tuo tullessan tämän vuoden viimeiset häät upeissa puitteissa Turun Ruissalossa. Lisäksi tulevalla viikolla olisi tarkoitus juosta kaksi kympin lenkkiä ja jatkaa vesijuoksua ja saliharjoittelua. Töissä on luvassa paloasemalla vierailua ja vanhempainiltaa. Taloprojektikin etenee ja sen tiimoilta tapaamme rakennusmestareita.

Nyt kuitenkin viikonlopun kuulumisiin ja Tough Viking- tapahtuman raporttiin. Me lähdimme lauantaina aamulla kahdeksan aikoihin kohti Helsinkiä. Oli outoa matkata juoksukisaan farkuissa ja jännittämättä. Pysäköimme auton Töölön kisahallissa parkkialueelle. Mieheni lähti siitä kohti Kaisaniemen kisa-aluetta ja minä jäin ulkoiluttamaan koiraa Kisahallin ympäristöön. Kylmät väreet nousivat selkää pitkin kun kävelin stadionin ohi ja muistelin kolmen viikon takaisen maratonin viimeisiä metrejä. Meinasi taas tulla tippa linssiin :D

Rempu jäi autoon päiväunille ja minä suuntasin kaatosateessa Kaisaniemeen. Lähtöalueella olikin jo monta Viikinkiä valmiina ja omanikin löysin tavarasäilytyksestä. Tavarasäilytyksessä tavarat laitettiin jätesäkkeihin, joka hiukan nauratti minua, mutta oli siinä ilmassa kyllä oikein hyvä ratkaisu. Lähtöryhmiä oli monta ja lähdöt olivat kymmenen minuutin välein. 11.30 päästin oman viikinkini ja hänen taistelijaparinsa liikkeelle. Katsoin lähdön ensimmäisen esteen, joka oli amerikkalaisen jalkapallon pelaajien taklaus ja siellä jo moni keräili itseään.

Lähdön jälkeen hyppelehdin litimärissä kangaskengissäni Elielinaukion taakse kannustamaan kisaajia. Kirosin ilman ja kotiin jääneet saappaat. Yritin kannustaa parhaani mukaan, sillä minua aina ärsyttää tienvarressa seisovat hiljaiset kannustajat. Nopeasti alkoi ärsyttää se, että melkein joka toinen kilpailija käveli, vaikka ei oltu edes puolimatkassa. Ajattelin, että moni oli lähtenyt soitellen sotaan...

Kun omat oli kannustettu, niin siirryin takaisin lähtöalueelle, jossa sijaitsi myös maali. Alueella olikin yksi kisan pahimmista esteistä, joka oli ylös juostava ramppi. Tuon esteen suorittamista oli viihdyttävä seurata. Ramppi oli kyllä vaikea ja vain muutama pääsi sen ylös. Minun mieheni pääsi sen ylös, mutta hänen kaverinsa ei viidellä yrittämällä päässyt. Seurasin myös tuliesteen ja verkkoesteen ja jäin odottelemaan maaliintuloa alueelle.

Taistelijapari saapui maaliin tunnin ja viidenkymmenen minuutin päästä suoritettuaan viimeisen vesi- ja sähköesteen. Maalissa he olivat märkiä ja hiukan likaisia, mutta hyväkuntoisia. Kisa ei ollut niin raskas, mitä pojat olivat ajatellet. Esteet olivat kivoja ja minun mieheni oli suorittanut kaikki esteet. Vaikeimpia esteitä olivat olleet ramppi ja köyden silppaaminen. Ärsytystä aiheutti se, että melkein joka esteelle joutui hiukan jonottamaan, joten aikaa ei sinänsä voinut katsoa. Mutta kivaa oli ja ensi vuonna kuulema uudestaan! Yleisönäkin oli kiva olla. Pakko todeta, että tällainen estejuoksu ei välttämättä olisi mun juttu...

Kisan jälkeen pojat kävivät suihkussa ja menimme porukalla pizzalle. Me jatkoimmekin matkaa Tampereelle, jossa sunnuntaina juhlittiin siis ihanaa kummityttöämme. Juhlat onnistuivat hienosti ja tyttö käyttäytyi mallikkaasti.

Kisaturismia ja kummitouhuja

Lupailin viime postauksessa kirjoitella tulevasta viikonlopusta. Viikonloppu tulee olemaan täynnä kivaa ohjelmaa. Luvassa on jälleen kisaviikonloppu, mutta tällä kertaa kisaturistin ja huoltojoukon roolissa. Lisäksi musta tulee virallisesti ekaa kertaa kummitäti, kun pääsemme juhlimaan kummityttöämme.

Lauantaina auton etupyörät käännetään taas kohti Helsinkiä ja Kaisaniemen puistoa, jossa järjestetään Tough Viking- niminen estejuoksutapahtuma. Mieheni on menossa sinne yhdessä parhaan ystävänsä kanssa. Minusta ei siihen kisaan olisi, sillä luvassa on neljä kylmävesiestettä ja en tykkää yhtään kylmästä vedestä saati märissä vaatteissa juoksemisesta. Esteet ovat muutenkin hurjan kuuloisia. Kaisaniemen reitti on 12km pituinen ja sisältää ilmeisesti parisenkymmentä estettä. On kuitenkin kiva olla kerrankin kisaturistina tapahtumassa. Tämä tapahtuma on varmasti mielenkiintoinen seurattava yleisöllekin.

Helsingistä jatkamme matkaa Tampereelle, jossa sunnuntaina juhlimme pientä kummityttöämme. Meistä tulee ekaa kertaa kummeja ja olen todella innoissani kummitätiydestäni. Lahjaksi on hommattu Pikku Myy-kummikehys sekä ylisöpö vaate Marimekolta. Sunnuntaista tulee tunteellinen päivä.

Kirjoittelen raporttia Tough Vikingistakin. Onko joku teistä tulossa Tough Vikingiin?

Juoksuton urheiluviikko

Toinen työviikko on paketissa. Tällä viikolla en ole vielä juossut kunnon lenkkejä, vaikka yhden alkuverryttelyn suoritinkin juosten. Liikkunut olen kyllä, vaikka kroppa ei ole kokonaan vielä palautunut maratonista.

Maanantaina lähdin pitkästä aikaa kuntosalille. Treenasin jalkoja ja keskivartaloa ja hiukan käsiä. Lihakset väsyivät jo kahden sarjan jälkeen, joten jätin normaalin kolmannen kierroksen välistä ja tein pidemmän loppuverrytelyn kuntopyörällä. Lihakset tulivat todella kipeiksi. Maraton vaikuttaa kehossa yhä.

Keskiviikkona kävin juoksemassa neljä kilsaa alkuverryttelyksi. Askel oli painava ja sykkeet korkealla, mutta polvi oli kivuton!! Kävin viime viikolla osteopaatilla manipuloitavana ja se auttoi todella hyvin polveenkin. Taidan siis käydä siellä toistekin. Osteoptia auttoi paremmin kuin hieronta. Juoksun jälkeen tein pienen salitreenin.

Perjantaina olin työkaverin kanssa vesijuoksemassa työpäivän päätteeksi. Lauantaina olin uudelleen vesijuoksemassa ja tänään olisi tarkoitus suunnata kuntosalille.Treeniviikkona tämä on ollut erilainen, sillä juoksua on tullut vain se 4km. Pidän vielä ensi viikon kevyenä juoksuviikkona, vaikka aionkin juosta enemmän kuin tällä viikolla. Ensi viikolla menen jo kymmenen kilometrin lenkille. Olen nyt käynyt tuossa läheisen uimahallin salilla ja se on kyllä tehnyt hyvää. Tein samalla päätöksen, että tulen käymään syksyllä säännöllisesti salilla. Lihaskuntoa pitää parantaa tai ainakin ylläpitää huolellisemmin ja säännöllisemmin.

Olen tällä viikolla myös pohtinut loppuvuoden kisoja. Tekisi mieli vielä tehdä yksi startti joko kympillä tai puolikkaalla. Katselin tuossa Hangon Itämerijuoksua lokakuun alussa. Katsotaan, miten sykkeet palautuu ja miten saan treenattua. Juoksukisoihin osallistumiseen tulee vaikuttamaan myös se, että me lähdetään lokakuussa häämatka nro 2:lle! Varattiin lahjarahoilla matka Caribialle Aruban ja Curacaon saarille, joissa vietämme kymmenen päivää koulun syysloman aikaan.

Matka- ja juoksusuunnitelmien lisäksi on suunniteltu tulevaisuutta. Jätimme viikolla tonttihakemuksen kaupungille ja voipi olla, että tässä alkaa rakennusprojekti. Talon alustava suunnitelma on jo meillä ja puhkumme intoa senkin suhteen. Paljon kivoja asioita luvassa siis tähän syksyyn! Ja kivoja asioita on luvassa jo ensi viikonlopulle. Niistä kirjoittelen alkuviikosta paremmin.

Takaisin arkeen

HCM:iin päättyi myös mun kesäloma ja maanantaina kutsui työmaa. Tulevan lukuvuoden suunnittelua olen toki jo tehnyt koko elokuun, mutta kunnolla arki potkaistiin käyntiin eilen. Tänään koulunsa aloittivat myös oppilaat, joten itse opetuskin on käynnistetty. Itsehän aloitan taas tänä vuonna ekaluokalla (kuten jo monena vuonna). Mutta eipä tähän hommaan pääse kyllästymään. Uusien koulutulokkaiden into tarttuu itseenkin vuosi toisensa jälkeen.

Tällä viikolla olen ollut hyvin kiitollinen siitä, että koulurakennuksemme on yksikerroksinen. Reidet ovat maratonin jäljeen olleet holtittomat. Myös lämpimät ilmat ovat olleet varsin miellyttäviä, sillä sandaalit ovat palvelleet parhaiten irtoamaisillaan olevia varpaankynsiä. Jalkoja olen vetreyttänyt työmatkapyöräilyllä ja pitkillä koiralenkeillä, jotka on tottakai tehty HCM:n tapahtumapaita päällä.

Uni tuli kunnolla silmään vasta viime yönä. Edellisyönä heräilin jatkuvaan nälkään. Nyt on onneksi olotila tasoittunut taas normaaliksi. Juoksemaankin on jostain syystä tehnyt ihan kauheasti mieli. Nyt on kuitenkin tauko päällä. Vesijuoksemaan olen menossa ekan kerran perjantaina ja viikonloppuna kuntosalille. Täytyy malttaa mieltä juoksun suhteen ja urheilla muuten, vaikka maratonhuuma onkin vielä päällä. Nämä jälkiendorfiinit on kyllä kummallisia. Tällä hetkellä mun tekis mieli sanoa kaikille, että "menkää juoksemaan maraton. Mä olen tehnyt se kahdesti ja se on niin parasta." 

Korjaus edelliseen kirjoitukseen

Äsken tutkin vasta kunnolla eilisen vauhteja ja kävi ilmi, että mun nettoaika olikin 4.32,04!!! Jes!