lauantai 21. maaliskuuta 2015

Perjantaikymppi, porrastelua ja mietteitä ensi viikosta

Eilen oli vihdoin perjantai! Viime viikonloppuna ei juuri tullut levättyä, joten koko viikko meni pienessä sumussa. No, se oli sen arvoista. Olin sopinut perjantaiksi juoksutreffit Kristan kanssa. Lähdimme Turun urheilupuistosta juoksemaan kohti Hirvensaloa ja teimme kymmenen kilometrin lenkin. Vauhti oli sellaista 5.40/km eli alle kahden tunnin puolimaratonin vauhtia. Kymppi kulki kevyesti katupölystä ja parista ylämäestä huolimatta. Molemmilla meillä on ollut pohkeet kovilla. Mulla se ainakin johtuu aslfaltista ja on joka keväinen ongelma.

Lenkin jälkeen tehtiin vähän porrastreeniä urheilupuiston katsomon rapuissa. Porrastelua pitää ehdottomasti tehdä enemmän. Turun pahimmat portaat sijaitsevat Kuuvuorella. Sinne pitää suunnata piakkoin. Mä olen luisteluaikoinani tehnyt aika paljon porrastreeniä, joten liikeradat tulevat takaraivosta, vaikka hapotus alkaakin aiemmin kuin ennen ;)



(Kiitos kuvista Krista)

Tämä ja viime viikko ovat olleet kevyempiä juoksuviikkoja vahingossa. Tälle viikolle tulee kolme tai neljä treeniä. Ensi viikko onkin sitten jo Prahaan valmistautumista. Maanantaina ajattelin vielä juosta lyhyen lenkin, mutta tiistain maratonkoulun jätän varmaan väliin. Keskiviikkona lähdetään matkaan. Hiukan on jo perhosia vatsassa: vuoden ekaan starttiin on tasan viikko.

Viikonloppu kuluu mm. Pyykkiä pesien ja pakkailen, koska alkuviikosta on vielä paljon muuta hommaa. Prahaan on luvattu sellaista 10-14 astetta eli melko mukava juoksusää tulossa. Otan mukaan sekä pitkäthihaiset että lyhythihaiset juoksuvaatteet ja päätän paikanpäällä vaatetuksen. Tällä hetkellä tuntuu, että kaksi tuntia saattaisi vihdoin alittua. Hiukan hirvittää sanoa tämä ääneen, jos niin ei käykään. Puolikas on kuitenkin sen verran pitkä matka, että mitä vaan voi tapahtua. Alunperin tämän juoksun ei vielä pitänyt olla kahden tunnin alittava, mutta nyt lähden sitä tavoittelemaan. En kuitenkaan ole pettynyt, jos en vielä siihen aikaan pääse, sillä alunperin tämä tavoite oli asetettu vasta kesäksi. Katsotaan, miten mun käy. Liikaa paineita en asiasta halua ottaa, sillä haluan nauttia tapahtuman tunnelmasta ja juoksusta sekä tietysti myös matkasta.

7 kommenttia:

  1. Hyvät saumat sulla on kahden tunnin alitukseen, kun sitä vauhtia on tuo kymppikin mennyt kevyesti :) Tsemppia!

    VastaaPoista
  2. Varmasti alittuu, kun sulla on sujunut treenit ja valmistelut niin hyvin! :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Uskon myös että sulla menee se ali :) Mä jännitän mukana ens lauantaina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Yritän päivitellä heti lauantaina tuloksia :)

      Poista
  4. Hei jeeh! Tsempit juoksuun:) nauti!:)

    VastaaPoista