torstai 26. helmikuuta 2015

Endorfiinipöllyssä

Tiedättekö sen tunteen, kun juoksu kulkee hyvin? Kun hyvä lenkki pelastaa muuten melko huonon päivän? Mulla oli eilen sellainen päivä. Juoksu on kulkenut koko alkuvuoden ihan hyvin. Eilen olin sopinut juoksutreffit Kristan kanssa neljäksi. Lähtökohdat lenkille olivat huonot: töissä oli puuroa lounaaksi, kaikki ärsytti, auto oli huollossa, lemppari juoksusukat pesussa, väsytti jne. Edellytykset 17 km lenkin onnistumiselle eivät siis olleet kummoiset.

Toisin kävi. Noin kahdeksan kilsan kohdalla katsahdimme ekaa kertaa kelloa. Krista totesi, että vauhtimme on kasvanut syksystä. Ja niinhän se olikin! Me paineltiin reippaasti alle 6min/km vauhtia, eikä tuntunut lainkaan pahalta. Koko loppulenkki sujui samaa tahtia. Olimme koko matkan alle kahden tunnin puolimara- vauhdissa. Kahden tunnin alitus puolikkaalla on mun juoksutavoite ja sitä vauhtia paineltiin eilen 17 kilsaa ja oli sellainen olo, että pari kilsaa päälle olisi vielä mennyt. Viimeiset kilsat olin yhtä hymyä ja taisi siinä pari onnenhypähdystäkin tulla matkan varrella.





Eilinen lenkki oli mulle tämän vuoden paras. Fiilis oli niin hyvä sekä juostessa että lenkin jälkeen. Eilinen auttoi taas uskomaan itseeni ja tavoitteisiin. Laitoin kotona vielä juoksukouluvalkulle viestiä ja hän lupasi katsoa minulle viimeistelyohjelman Prahaan ensi viikon treeneissä. Voi juku! Odotan jo niin kovin vuoden ekaa starttia.

Oli pakko lähettää miehelle huumisteluviesti heti lenkin jälkeen. Vastaus oli varsin tyhjentävä :D

Mun jalat huilaavat loppuviikon. Maanantaina laitan seuraavaksi lenkkikamat ylle. Viikonloppu kuluu taas toisen, rakkaan lajin parissa Tampereella, jossa luistellaan muodostelmaluistelun SM-kilpailut. We are ready to fight!

12 kommenttia:

  1. Vau!! Oottepa mennyt kovaa :)! Hienoa! Se on kyl mahtavaa kun lenkillä kulkee ;) Mulla oli tänään intervallissa sellainen olo, kun oli niiiin kiva treeni! Jes ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle oli kyllä kova vauhtia tuo, vaikkei pahalta tuntunutkaan. Krista on niin rautainen nainen, että hänelle tuo oli varmaan PK-vauhtia. Hienoa, että sun intervallitreeni on sujunut hyvin. Niitä on aina toisinaan hankala saada kulkemaan yksinään. Kivaa viikonloppua!

      Poista
  2. Vitsi sä olet tikissä! Taitaa kyllä sun alle 2h tavoite mennä rikki Prahassa ja joudut vähän tiukentamaan tavoitetta loppukaudeksi :). Ja joo, tiedän ton tunteen, mutta noin hurjaa vauhtia mä en jaksa kauaa. Välillä tuntuu että se 2.10 on mahdoton, varsinkin kun tää telakka tuli, mut sit taas välillä on sellanen fiilis että kyllä se menee. Aika näyttää. Kivaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tanja! Kiitos kauheasti. Ei mun vauhti vielä monenkaan päätä huimaa, mutta omalla tasollani olen oikein tyytyväinen itseeni. Niinhän se on, että itseään vastaan tässä juostaan ja mä ainakin olen ylpeä jokaisesta juoksuaskeleesta, hitaammassa tai nopeammasta. Parantelee rauhassa jalka kuntoon ja sitten kohti tavoitteita. Kivaa viikonloppua sullekin!

      Poista
    2. No mun silmissä on kyllä erittäin kunnioitettava sun vauhti jo :). Itekin lyhyellä matkalla jo pääsee noihin 5-alkuisiin, mutta ei kyllä puolikas varman vielä(kään) mene. Mutta tosiaankin omalla tasolla sitä kehitystä pitääkin seurata eikä verrata muihin :)

      Poista
  3. Hienoa! Se on niin kivaa, kun kulkee. Vähän vaikuttas siltä, että tavoite tulee alittumaan reilusti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä se vaikuttaa :) katsotaan, katsotaan... Kivaa viikonloppua!

      Poista
  4. Hienon kuulonen lenkki :) Näitä loistojuoksuja, kun tulee välillä, niin jaksaa sitten painaa nekin lenkit, kun ei kulje niin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Niitäkin päiviä mahtuu mukaan, kun kolme kilsaa tuntuu tuskaiselta, joten otetaan ilo irti näistä nappisuorituksista. Kivaa viikonloppua!

      Poista
  5. Jeee! Hienoa Hanna! :) Prahassa varmasti menee alle 2h!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karoliina! Sitä lähdetään hakemaan :) kivaa viikonloppua!

      Poista
  6. :) tämä oli kyllä parhaita lenkkejä kun meni niin vaivatta ja vielä höpöttäessä :) alle 2h menee varmasti!:)

    VastaaPoista