lauantai 24. tammikuuta 2015

Manic Run Turku

Tänään oli mun työtiimin eli minun ja koulunkäynninohjaajieni virkistyspäivä. Syksyllä jo päätettiin, että meidän virkistäytyminen on liikuntaa ja hauskanpitoa. Manic Run- tapahtuma löytyi Facebookista ja ilmoittauduttiin mukaan jo lokakuussa. 

Meidän lähtö oli klo 16.30. Saavuimme Kupittaalle hyvissä ajoin, koska ihanat ohjaajani olivat ostaneet neon-maaleja ja tiimitrikoot, joten kaunistautumiseen piti varata aikaa. Juoksusta sai T-paidat, jotka puimme myös päällemme. 



Tapahtuma alkoi yhteisellä 20 minuutin aerobicillä. Jo lämmittelyssä kävi selväksi, että tapahtumasta olisi tulossa hikinen, koska värivalot toivat omaa lämpöään urheiluhalliin. Manic Runin reitti oli 700 metriä pitkä reitti ja sisälsi kahdeksan estettä. Esteet olivat erilaisia. Osa muistutti minua lapsuuden pomppulinnoista. Esteiden ylittämiseen tarvittiin mm. Kiipeämistä, loikkimista, liukumista ja voimaa. Minun mielestäni hauskin este oli sellainen, jossa aluksi kiivettiin narua pitkin ylös upottavaan pomppulinnaan ja lopuksi liu'uttiin sieltä alas.




Juoksuaikaa oli 40 minuuttia. 40 minuutissa ehdin juosta kuusi kierrosta, joista kolme ekaa mentiin kimpassa ja kolme viimeistä irroittelin yksin maksimitehoja irti. Tuloksena oli aivan sairas hiki ja hapottavat reidet. Koko ajan oli hauskaa ja nauroin aina esteissä ääneen. Tuli ihan lapsuus mieleen, kun jaksoin koko päivän hyppiä pomppulinnoissa ja trampoliineissa Puuhamaassa. Se oli kesän hienoin päivä.




Manic Run oli kiva tapahtuma hassutteluun, mutta myös hyvä treeni. Mulla on kyllä kiva työtiimi ja meillä oli hauskaa. Mentiin yhdessä syömään tapahtuman jälkeen ja vertailtiin, että mistä ketäkin sattuu :) huomenna on varmaan paikat kipeinä. Manic Runin jälkeen tuli sellainen olo, että haluan myös mukaan väriestejuoksuun ensi syksynä.





10 kommenttia:

  1. No nyt ainakin harmittaa, kun en päässyt sinne :D Kuulostaa niin hauskalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hauskaa ja tänään kolottaa lihaksia. Mikäs sen parempaa.

      Poista
  2. Kuulostaa huipulta tapahtumalta!! Mä voisin kuvitella, että tykkäisin just tällaisista tapahtumista, jotka yhdistää juoksua ja "temppuilua" hauskalla tavalla. Helsingissähän järjestettiin viime syksynä ekaa kertaa Tough Viking, mutta mun makuun siinä oli liikaa extrem-juttuja, kuten sähköiskuja yms. Tämä manic run kuulostaa puolestaan tosi kivalta tapahtuvalta...Täytyypä laittaa korvan taa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tämä oli kyllä kiva kokemus. Oli kiva mennä yhdessä kavereiden kanssa. Yhdessä on aina hauskempaa. Mun mies on menossa ensi syksynä Tough Viking- tapahtumaan, mutta niin extremeen mä en uskalla mukaan. Ehkä siis kuitenkin siitäkin tapahtumasta raporttia blogissa ensi syksynä,

      Poista
  3. Tosi hauskan kuuloinen tapahtuma! :) Kiva kun olitte työtiimin kanssa yhessä siellä, ja vau, mitkä tiimitrikoot ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva olla työkamujen kanssa, kun on huippumimmejä tiimissä.

      Poista
  4. Onpa hauskannäköinen tapahtuma ! Ja varmasti tuli myös hiki, sen verran hurjilta näyttää nuo esteet :)

    VastaaPoista
  5. Tää vaikuttaakin tosi hauskalta juoksutapahtumalta! Harmittaa, kun en ite ehdi/ehtinyt ottamaan osaa tänä vuonna, ehkä sit ens kerralla :) Näitä hupijuoksutapahtumia pitäis ehdottomasti olla enemmän!

    VastaaPoista