Kesäloman kynnyksellä

Tällä viikolla olen:

- juossut neljän viikon tauon jälkeen vihdoin kunnolla

- allekirjoittanut todistuksia ekaa kertaa uudella nimelläni

- syönyt jäätelöä useasti

- juossut vihdoin T-paidassa

- juonut lasin kuohuvaa alkavan loman kunniaksi

- hoivannut hammashoidosta toipuvaa koirulia

- riehunut lasten kanssa sirkusloulussa 

- saanut kantapäähän kevään ekan rakon

- nukkunut puhtaissa lakanoissa 

- laulanut suvivirttä

- syönyt ravintolassa

- halannut hyvästiksi

- ihastellut hääkuvia

- onnitellut Tukholman maratoonareita

- ollut hyvin onnellinen, rakastettu ja kiitollinen 

Juoksukuulumisia

Häähumusta selvitty! Ja jalat on palautettu korkkareista takaisin juoksukenkiin. Tällä viikolla olen juoksennellut kolme lyhyttä lenkkiä ja polvi on vihdoin ollut lähes kivuton. Telakalla meni kolme viikkoa ja valitettavasti sen huomaa myös juoksukunnossa.

Mulla on seuraava puolimaraton 6.6. Helsinki half maratonilla. Näillä näkymin pääsen juoksemaan sinne, jes! On kiva osallistua tapahtumaan, mutta kuntotaso hiukan jännittää. En tiedä, pystynkö parantamaan Prahan tulostani. Varmasti silti lähden kokeilemaan kahden tunnin alitusta. Katsotaan sitten, että kestääkö kunto ja polvi.

Ensi viikolla yritän juosta kovan viikon. Täytyy myös muistaa venytellä kunnolla, jotta polvi pysyy kivuttomana. Ensi viikko on myös viimeinen työviikko ennen kesälomaa! Kesäloma on todella tervetullut ja odotan sitä jo kovin. Toivottavasti pystyn lomalla harjoittelemaan kivuttomasti, koska kesällä aikataulujen puolesta pystyn juoksemaan enemmän kuin muuten.

On muuten ihana juosta juuri tällä hetkellä. Kaikkialla on niin vihreää. Kevään vihreä on ehdottomasti lempivärini. Kivaa viikkoa!

16.5.2015

Kun yht´äkkiä kaikki ympärillä oleva katoaa. Ei ole olemassa muuta kuin minä ja sinä. Meidän laulumme, meidän tanssimme. Meidän yhteinen elämämme, meidän ikuinen rakkautemme.

Tuulimyllyjä vastaan

täällä taistellaan

Viima hiuksissa viipyy

hetken vaan

Toiset nuorena nukkuu

joskus se pelko uniin kulkeutuu

Sitten sinä oot siinä

silität mun hikistä päätä

joku taika sulla on sillä

Sinä vain, sinä vain

saat mut luottamaan

meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain, sinä vain

saat mut tuntemaan että mä kelpaan

Kun pyryttää ja pajutkin taipuu

kinosten alle hautautuu.

Täytyy olla lujasta luusta

että selviytyy

Hangen alla paine kasvaa

kestänkö sen mitä vaaditaan

Rakas , onneks sä oot siinä

silität mun hikistä päätä

joku taika sulla on sillä

Sinä vain, sinä vain

saat mut luottamaan

meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain, sinä vain

saat mut tuntemaan, että mä kelpaan

Sitten sinä oot siinä

silität mun hikistä päätä

joku taika sulla on, sillä

Sinä vain, sinä vain

saat mut luottamaan

meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain

sinä vain, saat mut tuntemaan

että mä kelpaan

Sinä vain, sinä vain

saat mut taistelemaan

tuulimyllyjä vastaan

Sinä vain, sinä vain, sinä vain

saat mut nousemaan

läpi hangen ja roudan

(Stella; Häävalssi)

Hääpäivämme oli täydellinen. Olo on kiitollinen. On ihanaa, kun ympärillä on niin valtaisa joukko ihania ihmisiä. Lisää kuvia päivästä tulee, jahka saamme niitä kuvaajaltamme. Kiitos näistä kuvista Rene Garmider.

<3

"Sä tulit mun uniin, mun päiväkirjaan. Sä tulit mun suunnitelmiin possunpunaisiin. Nyt me mennään naimisiin viikon päästä lauantaina. Me mennään naimisiin ja ollaan yhdessä, yhdessä aina."

Melkein kaikki alkaa olla valmista. Yli vuoden odotus on vaihtunut viikoksi. Aika kuluu nopeasti. Pari päivää enää ja olen ihanan miehen rouva. Viime viikolla papin tapaamisessa pappi pyysi minun kehumaan miestäni. Sanoin ensimmäiseksi, että ihaninta on se, miten hän uskoo minuun. Se, miten hän uskoo esimerkiksi siihen, että pystyn juoksemaan uusia ennätyksiä, selättämään maratonin, voittamaan pelkoni, ylittämään itseni. Se on juuri se asia, miksi pystyn tekemään niitä asioita. Se, että hän uskoo minun pystyvän silloin kun en edes itse usko.

Ensi lauantaina, kun monet juoksijat taivaltavat HCR:n reittiään (tsemppiä kaikille sinne suuntaaville), minä astelen alttarille. Vajaan yhdeksän vuoden suhteemme saa arvoisensa kruunun. En pysty sanoin kuvailemaan, kuinka kiitollinen ja onnellinen olen. Isojen juhlien järjetäminen ei ole minun juttuni, mutta olen varma, että yhdessä rakennettu hääjuhlamme tulee olemaan ikimuistoinen. On mukavaa, että suurimmat järjestelyt ovat takanapäin ja pystyn nyt nauttimaan häistämme ja alkavasta avioliitostamme. 

Olemme kokeneet yhdessä jo paljon. Melkein yhdeksään vuoteen mahtuu niin ylä- kuin alamäkiä. Uudet seikkailut odottavat. On ihanaa jakaa se kaikki sielunkumppanin kanssa. Meidän matkalla on alkamassa uusi luku avioparina. Tällä hetkellä vain se merkitsee. 

P.S. Blogiin tulossa juoksujuttuja taas, kun poksahdan takaisin lenkkareihini täältä rakkauden kuplasta. Sitä ennen kehotan seuraamaan yhtä elämäni tärkeintä päivää instagramiin välityksellä.

P.P.S. Onnea äidit, ihan jokainen. Alla oleva kuva on omalle äidilleni. Löysin sen ISU:n sivuilta.

Ai, ai ja voi, voi

Hyvää vapun jälkeistä elämää. Meillä ei tänä vuonna erikoisemmin vietetty vappua, sillä hääjärjestelyt painavat päälle. Pitkät vapaat sen sijaan olivat tervetulleet, ja kaikki järjestelyt ovat taas vierähtäneet eteenpäin. Juoksemaan en tosin ole päässyt sitten viime tiistain :(

Huomasin jo viime viikolla pientä kipua vasemmassa polvessa. Kipu oli pois lauantaina, mutta yltyi todella kovaksi sunnuntaina ja tiistaina. Maratonkoulussa meillä oli pitkis (17km) ja kipu alkoi 12 kilometrin kohdalla. Sanomattakin on selvää, että kun päästiin takaisin varikolle, niin kipu oli yltynyt. Kipu on ulkosyrjässä ja olen jo itse diagnosoinut sen johtuvan kireistä lihaksista. Hoidoksi olen venytellyt, levitellyt voltarenia ja pitänyt juoksutaukoa. Ajattelin tiistaina kokeilla, että miltä tuntuu.

Ikävintä tässä kivussa on se, että en ole päässyt purkamaan paineita juoksuun. Välillä on täällä kotona ollut aika kiukkuinen polvikipuilija. Päätin myös jättää väliin seuraavan puolikkaani, joka mun oli tarkoitus juosta 9.5. Turku City Runissa. Harmi homma, mutta haluan osallistua HHM:lle, Paavolle ja HCM:lle. Nyt otan pari viikkoa varovaisesti ja huollan lihaksia häähössötyksen lomassa, niin eiköhän se siitä taas. Kaikki hyvät hoitovinkit juoksijan polveen otetaan vastaan :) 

Tulipa myös heitettyä virallinen ilmoittautuminen toiselle maralleni. Olympiastadion, näemme elokuussa!

Sokerihiiren piina

Olen ollut koko huhtikuun ilman sokeria. Oikeastaan aloitin sokerilakkoni jo maaliskuussa, Prahan jälkeen. Siellä söin puolikkaan jälkeen jätskiannoksen, joka oli viimeinen sokeriannokseni. Siinä oli sekä suklaa- että vaniljapallo, mansikoita ja suklaakastiketta. Sokerilakkoni on jäljellä vielä 19 päivää.

Aloitin lakkoni, koska haluan näyttää hyvältä hääpäivänä. Iho onkin ollut suht hyvässä kunnossa ja vatsa ei ole ollut turvonnut. Olen voinut hyvin. Silti kaipaan sokeriannoksia. Erityisesti mielessä ovat pyörineet irtokarkit ja letut sekä tietysti suurin herkkuni jäätelö!

Olen ylpeä, että olen pystynyt tähän lakkoon. Opehuoneessa olevat pullat on ollut varsin helppo sivuuttaa. Eilen vauvajuhlilla oli hyvännäköistä kakkua, mutta pysyin lujana. Tiukkaa teki pääsiäisenä kieltäytyä pupuneidin pääsiäisrakeista ja kindereistä. Heikko hetki tulee varmasti lähipäivinä taas, kun Rempun ja mun päiväkävelyn varrella oleva jäätelökioski avautuu tai kun naapurissa paistetaan vappumunkkeja.

Häidemme jälkeisenä sunnuntaina aion ostaa ison pussin irtonamuja ja ystävääni beniä ja jerryä! Ensimmäiset sokerit (, jos hääkakkua ei lasketa) rouvana. Silloin voin todeta, että hieno suoritus. Elämä on kuitenkin liian lyhyt tuhlattavaksi, joten kesällä aion useasti tilata suklaapallon aitoon vohveliin koiraa ulkoiluttaessa. Ja juoksukin kulkee varmasti paljon paremmin, jos on tankannut sinisellä suklaalla.

Onko joku teistä lukijoista minua vahvempi ja elää kokonaan ilman sokeria?

Uudet trikoot ja viikon juoksut

Taas vierähti viikko! Nyt tuntuu, että tänne päivittelyyn ei löydy aikaa. Menen kuin tuulispää koko ajan. Harmittaa, että on niin paljon tehtävää ja kiireitä, mutta tällä mennään vielä kolme viikkoa. Sitten lupaan ryhdistäytyä blogin kanssa myös.

Juoksuun on kuitenkin tällä viikolla löytynyt aikaa. Tiistaina maratonkoulussa meillä oli mäkivetotreeni. Se oli kamalaa, mutta porukassa kuitenkin huomattavasti siedettävämpää kuin yksi. Mun ylämäkijuoksutekniikka on hirveä. Mun jalat kääntyvät helposti aukikiertoon ja lantio tippuu. Sitä pitää harjoitella. 

Mäkitreeneistä sain jalat jumiin mukavasti ja keskiviikon lenkille tuntui kipua polvessa. Se taisi onneksi johtua vain tukkoisista lihaksista. Keskiviikkona juoksu ei siis kulkenut. Lisäksi mun lempparikengät eli Adidaksen adiokset alkoivat näyttää hajoamisen merkkejä, pöh!

Perjantaina UPS- mies toi kotiin Adidaksen paketin, jossa oli kahdet uudet juoksutrikoot. Kyllä uudet juoksuvaatteet aina lisäävät harjoitteluintoa. Uusissa pöksyissä ja ihanan lämpöisessä kevätsäässä menin Kristan kanssa lenkille Ruissaloon. Krista näytti mulle Paavo Nurmen lenkkiä, joten nyt on kesäkuussa tuttu reitti juostavana. Tällä kertaa yhteispitkis oli 19 kilsaa pitkä. Aikaa meni 1h 50 min.

Tänään kävin vielä lyhyellä palauttavalle lenkillä. Muuten viikonloppuun on mahtunut hääjärjestelyiden lisäksi mm. Paljuilua kaverin luona ja vauvakutsut. Ensi viikolla onkin vain neljä työpäivää. Pidempi viikonloppu on oikein tervetullut. Meillä on ensi viikolla mm. Tapaaminen papin kanssa ja kuulutukset sunnuntain jumalanpalveluksessa. Kivaa viikkoa kaikille!