perjantai 14. elokuuta 2015

Huomenna!

Viimeiset terveiset ennen maraa! Olen siis päättänyt startata huomenna. Luvassa on todella lämmin päivä ja paahtava auringon paiste, jotka tulevat syömään voimia. Suurin huoli on polvi, mutta olen lähdössä liikkeelle hyvillä mielin. Tavoitteeni on päästä maaliin. Aika määräytyy päivän kunnon mukaan.

Tällä viikolla on tankattu pastaa ja muuta hiilaria urakalla. En ole kuitenkaan ottanut tankkauksesta stressiä. Tänään olen juonut vettä ja urheilujuomaa kiitettävästi. Nesteytys tulee huomennakin olemaan tärkeässä roolissa. Olen päättänyt juoda jokaisella juomapisteellä ja lisäksi huoltojoukkoni ovat varustautuneet lisäjuomalla, jotta nestehukka ei pääsisi yllättämään. Huomisen huoltotiimini koostuu siis miehestäni ja koirastani :) olemme valmiiksi katsoneet viisi kohtaa reitiltä, jonne he tulevat tsemppaamaan ja antamaan lisänestettä. Mukaan on pakattu myös geelejä, joista saa lisäenergiaa. 

Jännitys kutkuttelee jo vatsassa. Itseluottamus ei ole korkealla, mutta olen päättänyt selviytyä tästä maratonista vaikka väkisin. Ihanaa, kun on oma mies taas tukena reitin varrella. Helppoa huominen juoksu ei tule olemaan, mutta sitä paremmalta maaliin pääsy sitten tuntuu. Sen fiiliksen haluan kokea! Nyt yöpuulle ja huomenna suunta isolle kirkolle.


6 kommenttia:

  1. Tsemppiä matkaan! Toivottavasti polvi ei kiukuttele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vähän se kiukutteli, mutta maaliin tultiin :)

      Poista
  2. Mulla oli ke-to yönä uni HCM:llä juoksemista. Päättelin siitä, että tuun katumaan jos en osallistu:) Ajoissa ollaan sitten osallistumiset lyöty lukkoon ja kannattihan se :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Nyt olisi kyllä harmittanut, jos ei olisi lähdetty juoksemaan.

      Poista