Helsinki City Marathon

Eilen juoksin paahtavassa auringon paisteessa elämäni toisen maratonin. Matka ei ollut helppo, sillä helle söi voimia ja polvi jomotti viimeisellä kympillä. Tässä raporttia eilisestä:

Aamu alkoi melko tavallisesti ottamatta huomioon vatsassa lentävää perhosparvea. Puoli kymmenen olimme pakanneet autoon kamat, syöneet aamiaisen ja valmiina lähtöön. Menomatkalla tankkasin urheilujuomaa, koska tiesin, että tulossa on lämmin päivä . Helsinkiin saavuttuamme kävin hakemassa kisaexposta juoksunumeron ja kisapaidan. Iloinen yllätys oli, että S- koon paitoja oli vielä jäljellä. 

Jatkoimme matkaa Espooseen syömään. Auto piti saada viileään kauppakeskukseen ruokailun ajaksi, koska koira oli mukana retkellä. Söimme italialaisessa annokset pastaa. Ruuan jälkeen lähtöön oli pari tuntia. Kurvasimme takaisin Helsinkiin ja huoltojoukkoni lähtivät puistolenkille. Minä huilasin takapenkillä.

Tuntia ennen starttia siirryin vaihtamaan vaatteet. Kävin pariin otteeseen vessassa ja viemässä kamat varustesäilöön. Sitten olikin aika etsiytyä lähtöalueelle. 

Lähdössä jännitti tosi paljon. Lähdin 4.30:n jänisten matkassa juoksemaan, joten ensimmäisen kilsan sain pidettyä melko rauhallisena. Ensimmäisen kilometrin kohdalla näin ensimmäiset kaksi keskeyttäjää. Alussa oli kova ruuhka, joka hälveni vasta 5 kodalla. Ensimmäisen juomapisteen jälkeen kadotin jänikset. Ne pinkoivat edessäni sen verran kovaa, etten kyennyt saamaan niitä kiinni. Oman kellon mukaan juoksin kuitenkin alle tavoiteaikaani, joten ei ollut hätää. 

Sain pidettyä vauhdin melko tasaisena. Kilometrivauhtini vaihtelivat 6.10-6.22 välillä. Join jokaisella juomapisteellä reilusti ja kastelin sienellä niskaani ja päätäni. Onneksi olin ollut fiksu ja ottanut lippiksen mukaan. Ilman sitä olisin varmaan kuukahtanut ennen kahtakymppiä.

12km kohdalla näin ekaa kertaa mieheni, jolta sain hiukan lisäjuomaa ja suolaa. Suola takertui kurkkuun, mutta sitä oli pakko ottaa, jotta nesteet imeytyisi. Ihailin kaunista pääkaupunki juostessani. Mattolaiturilla ihmiset näyttivät onnellisilta jäätelötötteröt kädessään. He kannustivat ja nauttivat ihanasta ilmasta. Itsestä alkoi tuntua siltä, että voi kunpa sataisi!

Näin mieheni seuraavaksi 17km kohdalla.  Oli mahtavaa kuulla häneltäkin, että juoksen hyvää vauhtia ja askel näyttää vielä kevyeltä. 18 km kohdalla alkoi ekaa kertaa tuntua vatsassa. Siinä vaiheessa oltiin aivan Helsingin keskustassa ja ihmisiä oli paljon ympärillä kannustamassa. Yritin muistella, että koska tulee seuraava vessa, kun kuulin kuuluttajan kuuluttavan omaa nimeäni ja sanovan minun olevan rautaisessa kunnossa. Ihmiset hurrasivat ja minä tunsin punan leviävän jo ennestään punakoille kasvoilleni. Ehkei nyt ihan rautaisessa kunnossa kuitenkaan...

Mun kannustusjoukot olivat 19km kohdalla taas hurraamassa. Puolimaran kohdalla ajattelin, että voiton puolella ollaan. 23km kohdalla sain taas suolaa ja omaa urheilujuomaani. Toiselle kierrokselle siirtyessäni maratonin japanilainen voittaja saapui maaliin. 25,5km kohdalla alkoi odotettu polvikipu. Olin onneksi jo tottunut siihen vihlovaan kipuun, joka tuntui joka toisella askeleella. 26-28km olivat vaikeimpia. Eka vessareissu tuli tehtyä jossain siinä paikkeilla. Neste ei imeytynyt enää, vaan tuli ulos. Vauhti hidastui. Geelejä olin ottanut tasaisesti, mutta tuntui, että ne tulivat ulos juoman mukana. Kylmä hiki valtasi kehon.

32km kohdalla näin jälleen mieheni, joka taivalsi pari kilsaa vierelläni. Jossain vaiheessa söin pari haukkua banaania juomapisteellä. 35km kohdalla ajattelin, että enää seitsemän! Jokainen askel tuntui polvessa, mutta jollain tasolla turruin kipuun. Huomasin, että juoksuasento oli romahtanut ja juoksin selkeästi enemmän toisella jalalla. Viimeisille kilsoille mahtui vielä kaksi vessakeikkaa, viimeinen 40km kohdalla. Kaikki nesteet tulivat ulos. Join vettä viimeisellä kolmella pisteellä urheilujuoman sijasta ja otin viimeisen geelin vielä 39km kohdalla. Juoksukoulun Hanna porhalsi samoissa kohdissa mun ohi.

41km kohdalla aloin herkistyä ekan kerran. Tämä on pian ohi!! Juoksukoulun Valtteri oli kannustamassa vähän ennen stadionia. Ja sitten se alkoi olla siinä! Kurvasin sisään stadionille. Voi pyhä jysäys! Fiilistelin viimeisiä askelia stadionilla. Jokaisen juoksutapahtuman tulisi päättyä yhtä uljaasti. Kyyneleet kohosivat silmiin jo ennen maaliviivaa. Paukut eivät riittäneet kunnon spurttiin lopussa, mutta maaliviivan ylittäminen tuntui silti niin mahtavalta. Jokaisen ihmisen tulisi kerran elämässään kokea tuo itsensä voittamisen fiilis. Maraton on pitkälti taistelu omaa päätään ja heikkouttaan vastaan ja maalissa sen voittaminen tuntuu upealta. Voi olla niin kovin ylpeä itsestään. Tuo endorfiinien sekoittama tunne tulee vain muutamia kertoja elämässä. Se on parempaa kuin mikään muu.

Eilen en päässyt tavoitteeseeni. Asetin itselleni tavoitteen 4.30,00, jonka tiesin olevan kova aika näillä lähtökohdilla. Valmistautuminen ei ole mennyt, kuten suunnittelin. Maalissa nettoaikani näytti 4.34,29, joka on puoli tuntia vähemmän kuin viime maralla. En ole pettynyt, vaikka  jäin tavoitteesta. Olen onnellinen, että pääsin maaliin. Aikakin miellyttää jossain määrin. Kuumuus oli naista vahvempi, mutta nainen kuitenkin maratonia vahvempi ja se on hienoa. Nyt olen tuplamaratoonari. Mieheni kertoi äidilleni puhelimessa, että ei täyttynyt tavoite eli toi hullu lähtee ainakin kerran vielä juoksemaan tuon matkan. Never again ja ens vuonna uusiks!!

Yöllä uni ei tullut silmään. Oli varsinainen liskojen yö! Aamulla olo on ollut krapulainen. Olen yrittänyt juoda paljon, mutta vieläkin tulee neste suoraan läpi. Eiköhän se tästä. Jalat ovat kipeät, polvi sattuu kävellessä, selässä on hiertymiä spibeltistä, toisen isovarpaan kynsi lähtee irti. Eilinen oli kuitenkin kaiken tämän arvoista. Nyt pidän kaksi viikkoa taukoa juoksemisesta ja käyn sen sijaan vesijuoksemassa ja salilla. Haluan polven kuntoon ja katson syksyn mahdollisia kisoja sen jälkeen. Tämä maratoonari kiittää kaikkia hengessä mukana olleita. Kiitos Krista lenkkiseurasta ja tsempeistä ja kiitos aviomieheni maailman parhaasta huollosta ja kannustuksesta. Ja kiitos maratonkoulu tämän vuoden saavutuksista!