Viime viikko kului Oulussa ihanan opiskelukaverini luona. Matkustin pitkästä aikaa junalla. Oulussa kävimme mm. Kesäteatterissa ja kaupungin turistikierroksella. Ystäväni avulla löysin itselleni myös uuden harrastuksen, värittämisen. Oman, aikuisten värityskirjani sain mieheltäni nimpparilahjaksi tällä viikolla ja voinkin sanoa jo olevani totaalisesti värityskoukussa. Oletteko te kokeilleet? Mulle väritys on hyvää mindfulnessia ja vastapainoa juoksemiselle. Lisäksi olen saanut siitä onnistumisen kokemuksia ja esittelenkin innokkaasti värityksiäni kaikille.
Viikonloppuna juhlittiin meidän vanhalla opiskeluporukalla häissä. Kivat juhlat olikin <3 Pyöräilypariskunta sai toisensa ja pyöräilyteema näkyi kivasti juhlissa. Sunnuntaina suuntasimme auton nokan Taivassaloon, jossa mökkeilimme pari päivää. Mökkireissulla tuli myös käytyä mansikkapellolla keräämässä mansikoita pakkaseen. Metsästä löytyi sekä mustikoita että kantarelleja. Ihanaa aikaa tämä loppukesä näiden luonnon herkkujen osalta. Oman pihamme kirsikkapuu tarjoilee myös melkoista satoa parhaillaan. Rempukin tykkää, kun saa möyriä metsässä mukana.
Torstaina olimme asuntomessuilla. Tässä on ilmassa pientä rakennuskuumetta. Tonttejakin on käyty katsomassa juoksulenkkien varrella. Kerrankin olen saanut houkuteltua miehenikin juoksemaan mukaan ;) Kuume ei odotetusti hellittänyt messuilla lainkaan...
Juossut olen myös. Tai lähinnä yrittänyt. Pitkiksestä ei tullut mitään, sillä polvikipu palasi ja oli pakko keskeyttää 18 kilometrin kohdalla. Nyt olen juossut lyhyitä lenkkejä ja polvi on kiukutellut niilläkin. Venyttelen ahkerasti ja hoivaan sitä mobilaatilla. Mielessä on myös käynyt, että miten mun maratonin käy? Enää kolmisen viikkoa aikaa saada polvesta juoksukuntoinen. En kuitenkaan vielä ole luovuttanut asian suhteen.
Tänään olin taas pitkästä aikaa Kristan kanssa lenkillä. Kympin polvi kesti suht hyvin, kun pidettiin pieniä taukoja. Molemmilla tuntui tänään olevan krämppää. Juttu luistikin juoksua paremmin. Oli kiva käydä taas yhteislenkillä. Kivaa vaihtelua ja piristystä omaan seuraan.
Kivankuuloinen loma ja ihanan kesäisiä kuvia oot onnistunut nappailemaan tämän ei-niin-kesäisen ilman keskellä! Huippua :) toivottavasti polvikin taas kuntoutuu, niin pääset juoksemaan normaalisti.
VastaaPoistaIlmat ovat kyllä olleet surkeita, mutta eilisellä lenkillä aurinko vilahteli. Toivotaan tosiaan, että pääsisin maratonille.
PoistaOli kiva nähdä ja paranemispuhalluksia polvelle. Nähdään taas pian ja ollaan toivottavasti molemmat parempivointisia. :)
VastaaPoistaNähdään tosiaan. Mulle sopii ensi viikon loppupuolella.
PoistaIhania kesätunnelmia:)
VastaaPoistaMillainen polvikipu sulla oikein onkaan? Toivottavasti paranee pian. <3
Mulla on juoksijan polvi. Se vaivasi loppukeväästä ja nyt on alkanut uudelleen. Venyttely ja lepo ovat parasta hoitoa.
Poistatäälläkin juoksijanpolvi kiusaa ja fysioterapeutti löysi syyllisen, liian tiukan etureiden, joten venyttelyä ja rullailua on ohjelmassa minullakin :) Toivottavasti saat kivun hellittämään ja pääset maratonille... (omat syksyn puolikkaat on myös vaakalaudalla) tsemppiä!
VastaaPoista