keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Kohti maratonia

Vajaa kuusi viikkoa kesälomaa jäljellä eli vajaa kuusi viikko mun toiseen maratoniin. Tässä on siis vielä aikaa kuluttaa lenkkipolkuja ennen koitosta. Mieli on rento ja treeni maistuu eli sen puolen olen luottavainen. 

Palautuminen Paavosta sujui hyvin ja viime viikolla pääsin jo keräilemään vajaa 30 juoksukilometriä. Viikonloppuna oli kesän yksi odotetuista tapahtumista eli Ruisrock, jossa tuli vietettyä koko lauantai  hyvässä seurassa.  Vuoden tauon jälkeen kesäfestareiden kuningas maistui taas makealta. Ilmakin suosi!





Maanantaina tulimme tänne Tampereelle, jossa oli odotettu ensikohtaaminen kummityttömme kanssa. Hän onkin kuulkaa niin suloinen! Hipsuteltiin aikamme, enkä millään olisi malttanut lähteä, mutta olin varannut itselleni korukurssin, jossa opin kahden uuden korun valmistustekniikan. Kolmituntinen vierähti nopeasti ja loppukesä askarrellaan uusien oppien mukaan.




Juoksemassa olen käynyt tällä viikolla kahdesti. Maanantaina oli lepo, mutta eilen taittui 13km ja tänään 10km. Loppuviikolla oli tarkoitus tehdä vauhtikestävyys perjantaina ja 16km kevyttä sunnuntaina. Nyt yritän tulevina viikkoina jurruttaa peruskestävyystreeniä. Yhden pidemmän lenkin tulen tekemään. Olen katsonut sellaisen 28 kilsan lenkin jo valmiiksi. Josko se maratonkunto alkaisi löytyä...




7 kommenttia:

  1. Kohta taas viivalla siis :). Mä tajusin tänään, että mulla tulee pisimmät lenkit ja kaikki kisat kun työt on jo alkanut. Saapa nähdä miten onnistuu perhe, työ ja maratreenin yhdistäminen... Tsemppiä treeneihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onhan se tosiaan ihan eri treenata lomalla. Onko sulla ensi vuonna uusi koulu vai jatkatko samassa?

      Poista
    2. Samassa periaatteessa, mutta me muutetaan uusiin tiloihin remontin tieltä. Marraskuun loppuun on näillä näkymin siellä paikka :)

      Poista