lauantai 1. marraskuuta 2014

Näpertelyä

Urheilun vastapainoksi harrastan näpertelyä. Näpertely pitää sisällään monenlaista käsillä tekemistä. Tykkään neuloa, askarrella, tuunata ja väkertää.

Mulla on lähes aina jokin neulos tai virkkaus kesken. Neulon sukkia, lapasia, töppösiä, pantoja, koristetyynyjä. Virkkaan mm. Mattoja, koreja ja töppösiä. Etsin uusia ideoita netistä ja käsityölehdistä. Nyt mulla on ollut lapojen väli jumissa reilut puoli vuotta ja neulominen ja virkkaaminen on ollut tauolla. Varmasti pian puikoilta taas tipahtaa pari joululahjaa rakkaimmille.

Yksi lempineuloksistani, panta.

Koreja

Matto

Uusin näpertelyrakkauteni on erilaisten korujen valmistaminen. Teen pääosin kristalli-  ja helmikoruja. Väkerrän mm. Korvakoruja, kaulakoruja, avainkaulanauhoja, rannekoruja ja sormuksia. Olen aivan hurahtanut korujen tekemiseen. Siinä saa käyttää luovuutta, sillä kaikki korut ovat aina hiukan erinäköisiä. Tekemäni korut näyttävät myös aivan minulta ja ovat tyylilleni uskollisia. Värit ovat maanläheisiä. Mulle onkin kertynyt melkoinen varasto valmiita koruja. Itse en niitä kaikkia käytä. Oikeastaan käytän aika vähän tekemiäni koruja. Järjestän pienimuotoiset myyjäiset kavereilleni marraskuun lopussa, jotta saan taas tilaa uusille koruille. Kiva tapa ilahduttaa kavereita ja kerätä itselle vähän rahaa, jolla voi hankkia uusia korumateriaaleja. Ja mun antamista joululahjapaketeista paljastuu myös näitä koruja.

Rannekoruja

Avainkaulanauhoja

Korviksia

Näpertelyharrastus on hyvä vastapaino urheilulle. Mä en juurikaan katso telkkaria. Sohvalla istun usein lukemassa tai selailemassa nettiä, mutta kumpaakaan en jaksa tehdä kovin pitkää aikaa kerrallan. Paikallaan mun on joskus vaikea pysyä. Rauhoittuminen arjen kiireen keskellä on mun mielestä tärkeää. Näpertäessä jaksan istua muutamankin tunnin putkeen uppoutunut täysin käsillä tekemiseen ja uuden luomiseen. Se on ollut mulle paras keino pysähtyä.

Mitä te muut harrastatte urheilun vastapainoksi? Ruuanlaittoa, musiikkia, maalaamista, valokuvausta? Vai riittääkö teille sohvan nurkka ihan ilman mitään sen kummempaa tekemistä?

P.S. Huomenna tämä neiti lähtee lenkkarikaupoille. Intersportissa on huomenna alennuskampanja, jonka ajattelin hyödyntää. Tiistaina alkava juoksukoulu startataan siis uusilla kengillä.

4 kommenttia:

  1. Tosi kivoja! Mä en oo kauheen kätevä käsistäni, mutta tyttö taas askartelee koko ajan :). Mä käyn keikoilla, tosin en mitenkään viikottain, mutta kai sekin harrastus on? Yksi tapa ladata akkuja kuitenkin. Mutta tykkään myös ihan olla vaan, kattoa leffoja tai hömppäsarjoja tai lukea ilman, että kukaan vaatii multa mitään tai mun tarttee tehdä mitään järkevää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tulee käytyä keikoilla ihan liian harvoin. Livemusiikkia on aina eri asia kuin lenkillä kuunneltu :)

      Poista
  2. Heippa! Ihania noi sun "näpertelyt"! :)Tosi taitava olet!! Mä en ole näpertelijä en sitten alkuunkaan :D Oon tosi huono tekemään käsilläni mitään, ja mulla menee hermot tosi nopeasti, joten olen jättänyt tuollaiset ihanat näpertelyt osaavammille! Meidän äiti onneksi tykkää neuloa, ja se tekeekin aina ihania pipoja, villasukkia ja kaulaliinoja. Urheilun lisäksi mun harrastusaikaa vie todella paljon bloggaaminen, sen lisäksi en juuri muuta ehdi. Bloggaamiseen kuuluu myös muiden blogien lukeminen, ne on mulle ihana inspiraation lähde. Lisäksi tykkään ulkoilla, tehdä helppoja ja nopeita ruokia ja tietysti matkustella aina kuin mahdollista! Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karoliina :) tämä on vanhemmilta peritty taito. Sekä äiti että isä ovat tosi käteviä käsistään. Oon myös huomannut, että tähän bloggaamisen saa kulumaan aikaa vaikka kuinka paljon. On niin paljon kiinnostavia blogeja, joista saa paljon inspiraatiota. Kivaa viikkoa sinullekin!

      Poista